Tiedotteet 2010
SATO osti Avaralta asuntoja Suomesta ja Pietarista
Samalla SATO myi Avaralle asuntoja Kuopiosta
SATO osti tänään Avaralta 123 vuokra-asuntoa Helsingin Haagasta, Espoon Leppävaarasta ja Tampereen keskustasta sekä 21 rakenteilla olevaa asuntoa Pietarista. Samassa yhteydessä SATO myi Avaralle 325 asuntoa Kuopiosta.
SATOn strategisena tavoitteena on asunto-omaisuuden kasvattaminen. Vuokra-asuntoinvestoinnit kohdistetaan Suomessa pääkaupunkiseudulle sekä Tampereen, Turun, Oulun ja Jyväskylän talousalueille ja lähialueilla Pietariin. Kuopion asunnoista luopuminen liittyy alueelliseen keskittymiseen. Tehdyn kaupan jälkeen SATOlla ei ole enää sijoituskiinteistöjä Kuopiossa.
”Kasvumahdollisuuksien lisäämiseksi aloitimme asuntosijoitustoiminnan Pietarissa vuonna 2007. Nyt ostetut asunnot sijaitsevat kohteessa, josta SATO on jo aiemmin hankkinut 21 asuntoa, joten ne täydentävät hyvin SATOn vuokra-asuntotarjontaa”, kertoo liiketoimintajohtaja Tuula Entelä SATOsta.
”Avaran strategiana on keskittyä asuntosijoittamiseen Suomessa. Pietarissa olleet liiketoiminnot eivät sisälly strategiaamme ja niistä päätettiin luopua”, kertoo Avara Asuntojen toimitusjohtaja Antti Mäntynen.
Lisätietoja antavat
SATO Oyj:
Liiketoimintajohtaja Tuula Entelä, puh. 0201 34 4007 ja 0400 612 914
Yksikön johtaja Antti Aarnio, puh. 0201 34 4200 ja 040 164 7052
Avara Asunnot Oy:
Toimitusjohtaja Antti Mäntynen puh. 0201 77 4564 ja 0400 984 261
22.12.2010 | SATO osti NCC:ltä 66 rakenteilla olevaa vuokra-asuntoa Pietarista
14.12.2010 | SATOn vuoden 2010 yhteistyökumppani on Sanoma Magazines Finland Oy
03.12.2010 | SATOn vuoden 2010 asiakas on Sari Mikkanen
30.11.2010 | SATOn Kotona-lehdelle kunniamaininta Lontoossa
28.10.2010 | SATOn asiakaslehti Kotona kansainvälisen lehtikilpailun finaalissa
26.10.2010 | Osavuosikatsaus 1-9/2010
13.10.2010 | SATO kampanjoi Energiansäästöviikolla
11.10.2010 | SATO, SRV ja Ilmarinen yhdessä kehittämään Perkkaan aluetta
01.10.2010 | SATO osti Hyvät-Asunnot HA Oy:n
06.08.2010 | Osavuosikatsaus 1-6/2010
01.09.2010 | SATO osti yli 200 vuokra-asuntoa Helsingistä ja Tampereelta
04.06.2010 | SATO jatkaa investointeja Pietariin
31.05.2010 | SATO osti Avaralta asuntoja Suomesta ja Pietarista
12.05.2010 | SATO palkitsi valmistuvan taiteen maisterin
29.04.2010 | Osavuosikatsaus 1-3/2010
29.04.2010 | SATO Oyj:n osakeanti päättyi
18.03.2010 | SATOn hallituksen järjestäytyminen
16.03.2010 | SATOn Turun aluejohtajaksi Matti Keitilä
04.03.2010 | SATO Oyj:n yhtiökokouksen päätökset
05.02.2010 | Tilinpäätöstiedote 2009