SATO SenioriKoti omistusasuntona

Omistusasuntoja suunnitellessamme pyrimme huomioimaan myös asukkaiden ikääntymisen mukanaan tuomat haasteet. Esimerkiksi väljyys, esteettömyys ja hissit ovat lähtökohtana SATO SenioriKotien suunnittelussa.

 

Seuraavat omistuasuntoina toteutettavien SATO SenioriKotien rakentaminen alkaa alustavan arvion mukaan syksyllä 2010 Tapiolaaan Itäkartanon alueelle. Kohteeseen tulee kaksi hissillistä kerrostaloa, joissa on 4-5 -kerrosta ja yhteensä 42 asuntoa.   Tarkemmat tiedot tästä ja muista myöhemmin toteutettavista SATO SenioriKodeista julkaistaan markkinoinnin alkaessa syksyn 2010 aikana kohdekohtaisilla sivuilla ja ovat löydettävissä tuolloin hakupalvelun kautta.   

SATO senioriasuntojen toteuttajina

SATOlla on pitkä ja laaja kokemus seniori- ja palveluasuntojen toteuttamisesta. Olemme rakennuttaneet jo kolmenkymmenen vuoden ajan asuntoja senioreille.  Toimestamme on valmistunut jo noin 3200 seniori- ja palveluasuntoa eri puolille Suomea. Omistuksessamme on noin 450 vuokrattavaa senioriasuntoa.


OA-seniorit_oikeanosto2 OA-seniorit_oikeanosto1
Sulje

Anna palautetta

Palautteeni koskee:

Asuntojen myyntiä ja vuokrausta
Sato.fi -palvelua
Muuta

Jos toivot vastausta, jätä sähköpostiosoitteesi: