Historia
2000-luku
SATO yksi suurimmista asuntosijoitusyhtiöistä
- SATO lanseerasi vuokra-asuntojen tähtiluokituksen
- osakemarkkinoiden negatiivisen kehityksen johdosta SATO peruutti listautumisen OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinkiin
- asuntoinvestoinnit noin 100 miljoonaa euroa vuosittain
- SATO aloitti asuntoinvestoinnit Pietariin
- ensimmäiselle SATO PlusKoti -kohteelle RIL-palkinto
- SATOn historian suurin yksittäinen asuntokauppa (1.766 asuntoa) tehtiin Suomi-yhtiöiden kanssa
- toiminnan alueellinen keskittäminen pääkaupunkiseudun, Turun, Tampereen, Oulun ja Jyväskylän talousalueille
- Sato-Yhtymä Oyj:n nimi muutettiin SATO Oyj:ksi
1990-luku
Asuntojen omistaminen ja isännöinti uusiksi liiketoiminta-alueiksi
- Vatro Oy:n ja Salpa Oy:n osake-enemmistön hankinta
- kasvu asuntosijoitusyhtiöksi
- Keskus-Sato Oy:n nimi jäi historiaan ja uudeksi nimeksi tuli Sato-Yhtymä Oyj
- vientitoiminta lopetettiin
- 1980-luvulla alkanut konsernirakenteen tiivistäminen vietiin päätökseen
- osakeantien kautta emoyhtiön osakaspohja laajeni merkittävästi
- 1998 Sato-yhtiöiden tuotanto ylitti 200.000 valmistuneen asunnon rajapyykin
1980-luku
Sato-konsernin muodostuminen
- Keskus-Sato Oy:n pääosakkaat myivät alueellisissa ja paikallisissa Sato-yhtiöissä omistamansa osakkeet Keskus-Sato Oy:lle
- kuntaosakkaiden määrä Sato-yhtiöissä kohosi noin 60:een
- Keskus-Sato aloitti rakennuttamistoiminnan työyhteenliittymien muodossa silloisen Neuvostoliiton alueilla
1970-luku
Suurimmaksi asuntorakennuttajaksi
- Satosta tuli myös merkittävä liike- ja palvelurakennusten rakennuttaja
- Sato-yhtiöiden määrä oli enimmillään 28 ja niiden toiminta kattoi käytännössä kaikki Suomen kunnat
1960-luku
Aluerakentamisen vuosikymmen
- laajoja maanhankintoja pääkaupunkiseudulta
- varustautuminen teolliseen rakentamisen ja siihen liittyvä perustajaosakkuus 1/3:n omistusosuudella Polar-rakennusyhtiössä
- Espoon Lounaisrannikon (Espoonlahden alueen) ja Vantaan Hakunilan aluerakentamissopimukset ja rakennustöiden aloitus
- aloitettiin asuntosäästämisyhteistyö kaikkien pankkiryhmien kanssa
- Asiakaslehden, Sato-Säästäjän julkaisun aloittaminen. Nykyisin SATOn asiakaslehti on Kotona.
- Sato-asuntomyymälä aloitti toimintansa, ensimmäisenä alallaan Suomessa
1950-luku
Toiminnan jatkuvuuden varmistaminen
- Keskus-Sato Oy perustettiin tavoitteena koota yhteen asunnontarvitsijoita kautta maan ja yhteisvoimin heidän kanssaan edistää asuntojen rakentamista eri puolille Suomea
- Keskus-Sato r.y:n tehtävät siirrettiin Keskus-Sato Oy:lle
- päätös sallia asuntotuotannosta kiinnostuneet vakuutusyhtiöiden, teollisuus- ja liikelaitosten ja kuntien merkitä Keskus-Sato Oy:n osakkeita
- luotiin perusta nykyiselle osakasrakenteelle: vuosikymmenen lopulla yritysten ja kuntien omistusosuus oli 69 %
1940-luku
Tarmokkaan jälleenrakennustyön aika
- ensimmäiset Sato-yhtiöt Helsinkiin ja Tampereelle
- osakkaina rakennusaineteollisuuden ja -kaupan yritykset, rakennusalan yrittäjät ja eräät vakuutuslaitokset
- Keskus-Sato r.y. perustettiin tavoitteena alueellisten Sato-yhtiöiden lisääminen ja jäsenyhtiöpalvelut