Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006

SATO-konsernin liikevaihto oli 214,0 miljoonaa euroa (213,4 M€, 1.1.- 30.9.2005). Katsauskauden tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 31,8 (31,9) miljoonaa euroa. Oman pääoman tuotto oli 16,8 (19,1) prosenttia ja sijoitetun pääoman tuotto oli 7,2 (6,9) prosenttia. Vuokra-asuntojen taloudellinen vuokrausaste oli 97,1 (96,7) prosenttia ja nettovuokratuotto 8,4 (8,2) prosenttia. Asuntorakennuttamisessa uusia asuntoja valmistui 412 (619), joista omistusasuntoja oli 370 (418).

SATO on asumisratkaisuja tarjoava yhtiö, jonka liiketoiminnan muodostavat asuntosijoittaminen ja asuntorakennuttaminen. Yhtiö omistaa noin 23 000 vuokra-asuntoa. Kolmen viime vuoden aikana SATO on hankkinut omistukseensa yhteensä noin 6 000 asuntoa kasvukeskuksista ja realisoinut vuokra-asuntokannastaan noin 4 000 asuntoa muualta Suomesta. Uusia asuntoja SATO rakennuttaa vuosittain noin 1 000, joista pääosa on myytäviä omistusasuntoja. Alueellisesti toiminta keskittyy suurimpiin kasvukeskuksiin.

 

Liikevaihto ja tulos

Konsernin alkuvuoden liikevaihto oli 214,0 (213,4 M€, 1.1.- 30.9.2005) miljoonaa euroa, josta asuntosijoitustoiminnan liikevaihto oli 125,9 (128,8) miljoonaa euroa ja asuntorakennuttamisen liikevaihto 88,1 (84,6) miljoonaa euroa.

Konsernin tulos katsauskaudelta ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 31,8 (31,9) miljoonaa euroa. Tulokseen sisältyy realisointitoiminnan myyntivoittoja yhteensä 7,8 (11,3) miljoonaa euroa. Asuntosijoitustoiminnan katsauskauden tulos oli 24,4 (27,0) miljoonaa euroa ja asuntorakennuttamisen 7,4 (4,9) miljoonaa euroa.

 

Taloudellinen asema

Konsernin taseen loppusumma oli katsauskauden lopussa yhteensä 1 121 (1 153) miljoonaa euroa. Oma pääoma oli 177,5 (162,3) miljoonaa euroa ja omavaraisuusaste oli 16,4 (14,7) prosenttia. Konsernin oman pääoman tuotto oli 16,8 (19,1) prosenttia ja sijoitetun pääoman tuotto 7,2 (6,9) prosenttia.

 

Rahoitus

Konsernin ja emoyhtiön rahoitustilanne on ollut katsauskaudella hyvä. Konsernin rahoitusvarat katsauskauden lopussa olivat 28,7 (22,2) miljoonaa euroa.

Korollinen vieras pääoma katsauskauden lopussa oli 801 (798) miljoonaa euroa, josta markkinaehtoisten lainojen määrä oli 367 (342) miljoonaa euroa, korkotukilainojen 101 (104) ja aravalainojen 280 (299) miljoonaa euroa. Katsauskauden lopussa omistettujen asunto-osakeyhtiöiden ja keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeisiin kohdistuu 53 (53) miljoonan euron velkaosuudet.

Markkinaehtoisten lainojen pääomasta oli katsauskauden päättyessä korkosuojattu 193 (182) miljoonaa euroa. Suojausten keskimaturiteetti oli 36 (42) kuukautta.

 

Asuntosijoitus

Asuntosijoituksen liikevaihto oli katsauskaudella 125,9 (128,8) miljoonaa euroa ja tulos 24,4 (27,0) miljoonaa euroa. Liikevaihdosta oli vuokratuottoja 114,3 (110,3) miljoonaa euroa ja osakemyyntiä 11,6 (18,5) miljoonaa euroa. Asuntosijoituksen tulokseen sisältyy realisointitoiminnan myyntivoittoja yhteensä 7,3 (10,7) miljoonaa euroa.

SATOn omistuksessa oli 30.9.2006 yhteensä 22 713 (22 889) asuntoa tasearvoltaan 954 (945) miljoonaa euroa, mistä vuokra-asuntoja oli 21 133 (21 183) ja osaomistusasuntoja 1 580 (1 706). SATOn 50 prosenttisesti omistaman Suomen Asumisoikeus Oy:n omistuksessa oli 13 856 asumisoikeusasuntoa.

Katsauskaudella investoitiin 649 (926) vuokra-asuntoon ja asuntokannasta realisoitiin yhteensä 515 (1 011) vuokra-asuntoa. Osaomistusasuntojen asukkaat lunastivat omistukseensa yhteensä 114 (117) asuntoa. Heinäkuussa SATOn omistukseen siirtyi Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalta ostetut 309 vuokra-asuntoa arvoltaan noin 20 miljoonaa euroa sekä Vihdin kunnalta ostetut 207 vuokra-asuntoa arvoltaan 6,2 miljoonaa euroa.

Katsauskauden asuntoinvestoinnit olivat arvoltaan yhteensä 37,7 (60,1) miljoonaa euroa ja asuntorealisoinnit 17,9 (35,5) miljoonaa euroa. Katsauskauden aikana SATOn asuntokanta kasvoi yhteensä 20 asunnolla.

Vuokra-asuntojen taloudellinen vuokrausaste oli katsauskaudella keskimäärin 97,1 (96,7) prosenttia ja osaomistusasuntojen 99,5 (99,3) prosenttia. Katsauskaudella asuntojen vaihtuvuus oli vuokra-asunnoissa 34,6 (36,8) prosenttia ja osaomistusasunnoissa 14,0 (14,5) prosenttia. SATOn vuokra-asuntojen keskineliövuokrat olivat katsauskaudella 9,75 (9,32) euroa/m2/kk. Vuokra-asuntojen nettovuokratuotto vuositasolle laskettuna oli 8,4 (8,2) prosenttia.

SATOn vuokra-asunnot on luokiteltu viisiportaisen laatuluokituksen mukaisesti ja asunnoille annetaan laatutakuu. Takuu kohdistuu ensi vaiheessa uusiin vuokrasuhteisiin ja vuosikymmenen loppuun mennessä SATOn koko vuokra-asuntokantaan.

 

Asuntorakennuttaminen

Asuntorakennuttamisen liikevaihto oli katsauskaudella 88,1 (84,6) miljoonaa euroa ja tulos 7,4 (4,9) miljoonaa euroa. Tulokseen sisältyy tonttien realisoinneista kertyneitä myyntivoittoja yhteensä 0,5 (0,6) miljoonaa euroa.

Katsauskaudella valmistui yhteensä 412 (619) uutta asuntoa. Näistä oli omistusasuntoja 370 (418) ja toimeksiantokohteiden asuntoja 42 (201). Rakenteilla oli syyskuun lopussa 1 034 (886) uutta asuntoa, joista 628 (810) oli omistusasuntoja ja 406 (76) asuntoa toimeksiantokohteissa.

Konsernilla oli katsauskauden lopussa 17 (13) valmista myymätöntä asuntoa, rakenteilla olevista omistusasunnoista myymättömiä oli 244 (332).

Omistuksessa olevasta asuntorakennusoikeudesta otettiin tuotantoon noin 27 500 kerrosneliömetriä. Uutta asuntorakennusoikeutta hankittiin ostoin ja varauksin noin 58 800 kerrosneliömetriä. Merkittävin hankinta oli Oulun keskustasta yhdessä Peab Seicon Oy:n kanssa ostettu 53 000 kerrosneliömetrin rakennusoikeus arvoltaan noin 13 miljoonaa euroa, joka mahdollistaa 700 asunnon rakentamisen.

Tonttivarannon kokonaismäärä katsauskauden lopussa oli noin 345 000 kerrosneliömetriä. Määrä sisältää kaavoitetun tonttivarannon, kaavakehityskohteet sekä tonttivarauksiin ja esisopimuksiin perustuvan asuntorakennusoikeuden. Konsernin omistuksessa olevien tonttien tasearvo katsauskauden lopussa oli 31,4 (30,8) miljoonaa euroa.

SATO oli mukana Espoon Kauklahdessa järjestettävillä asuntomessuilla Asunto Oy Espoon Kaupunkivillat -nimisellä tilaelementtitekniikalla rakennetulla pientalokohteella.

 

Henkilöstö

Konsernin palveluksessa oli katsauskauden lopussa 171 henkilöä (175) henkilöä ja katsauskaudella keskimäärin 174 (183) henkilöä.

 

Näkymät

Asuntosijoituksen vuokratuottojen ja vuokrausasteen arvioidaan paranevan edellisestä vuodesta. Asuntojen realisointitoiminnan volyymi pienenee.

Omistusasuntojen kysynnän ja hintatason ennustetaan pysyvän vakaana. SATOn omistusasuntojen tuotanto on edellisen vuoden tasolla ja asuntorakennuttamisen tuloksen arvioidaan toteutuvan vuoden 2005 tasolla.

Konsernin tuloksen arvioidaan kokonaisuudessaan olevan edellisvuoden tasolla.

SATO Oyj:n osakkaat

Kymmenen suurinta osakkeenomistajaa 12.10.2006 ja näiden omistusosuudet (prosenttia).

KESKINÄINEN TYÖELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ VARMA

23,4

KESKO OYJ

16,5

KESKINÄINEN ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ ILMARINEN

16,5

KESKINÄINEN HENKIVAKUUTUSYHTIÖ SUOMI

15,3

SUOMEN OSUUSKAUPPOJEN KESKUSKUNTA

8,7

VAHINKOVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ POHJOLA

6,2

WÄRTSILÄ OYJ ABP

4,5

TAPIOLA-YHTIÖT

2,3

TURUN OSUUSKAUPPA

1,1

AKTIA SPARBANK ABP

0,8

12.10.2006 konsernilla oli 35 osakkeenomistajaa.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Erkka Valkila, puh. 0201 34 4001, gsm 050 62 050
Talousjohtaja Harri Huttunen, puh. 0201 34 4005, gsm 0400 959 600

Liite (pdf-muodossa)

Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006

Osavuosikatsausinfo 1-9/2006

Sulje

Anna palautetta


Nimesi

Osoitteesi

Jos toivot vastausta, jätä sähköpostiosoitteesi: