Tarpilan alueen kehittäminen
Kangasalan kunta ja SATO-Rakennuttajat Oy suunnittelevat yhteistyössä mittavaa aluerakentamishanketta kuntakeskuksessa.
Kirkkoharjun etelärinteen keskeinen ja maisemallisesti komea sijainti mahdollistavat edustavan ja houkuttelevan asuinpaikan luomisen, joka soveltuu kaikkien ikäluokkien asuinalueeksi. Keskustan palvelut, koulut, päiväkodit, liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet ovat kävelyetäisyydellä. Alueen asukasmäärän kasvattamisella varmistetaan kuntakeskuksen elinvoimaisuus ja palvelujen pysyvyys.
Tavoitteena on elävä, toiminnallisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoinen kokonaisuus, joka sovitetaan massoittelun, värityksen ja korkeuksien osalta hallitsevaan harjumaisemaan. Suunnittelualueena ovat Tarpilan koulukiinteistön lisäksi siihen rajoittuvat, pääosin rakentamattomat maa-alueet.
Kohteen suunnittelu aloitetaan asemakaavan etenemisen myötä ja asuntojen rakentaminen toteutetaan vaiheittain. Rakentaminen ja liikennejärjestelyt ratkaistaan kaavaprosessin yhteydessä. Tässä yhteydessä ratkaistaan myös Kirkkoharjun koulun piha- ja liikennejärjestelyt. Tontille tulee yhteensä noin 100-120 korkeatasoista omistusasuntoa. Autopaikat sijoitetaan maanalaiseen pysäköintihalliin. Ensimmäisen vaiheen rakentaminen alkaa suunnitelmien mukaan heti alueen kaavan tultua lainvoimaiseksi.
Lisätietoja:
SATO-Rakennuttajat Oy
Aluejohtaja Kari Koponen, puh. 03 3141 0466, gsm 0400 386 271
Kangasalan kunta
Tekninen johtaja Paavo Nikkanen, puh. 03 377 7341, gsm 050 550 9070
28.12.2006 | SATO ja Auratum ostivat HK Ruokatalon kiinteistön Turusta
21.12.2006 | Tarpilan alueen kehittäminen
21.11.2006 | SATO sijoittaa arvoasuntoihin
17.11.2006 | SATO uusi pääkaupunkiseudun kohteiden huoltosopimukset
14.11.2006 | Torihovi, Harjunkulman ensimmäinen vaihe valmistuu kesällä 2007
25.10.2006 | Osavuosikatsaus 1-9/2006
31.08.2006 | VR:n Turun konepaja-alueen asemakaavallinen arkkitehtuurikilpailu ratkaistu
30.08.2006 | SATO ja Peab Seicon ostivat Oulusta entisen Atrian kiinteistön
11.08.2006 | Osavuosikatsaus 1-6/2006
13.07.2006 | SATO Espoon asuntomessuilla
03.07.2006 | SATO osti Vihdin kunnalta 207 asuntoa
07.06.2006 | SATO osti Varmalta 300 asuntoa
24.05.2006 | SATOn hallitus nimesi valiokuntien jäsenet
22.05.2006 | SATO palkitsi KIPPI-seinän suunnittelijan
10.05.2006 | Jyväskylän Harjunkulman rakentaminen alkaa
09.05.2006 | SATOn asuntomessukohteessa moderni suunnittelu ja rakennustekniikka kohtaavat perinteen
04.05.2006 | Osavuosikatsaus 1-3/2006
27.04.2006 | SATOn asuntosijoitustoimialan organisaatio uudistuu
12.04.2006 | SATOlle voitto Viikin Latokartanon tontinluovutuskilpailussa
06.04.2006 | SATO Asuntomarkkinat 2006 -messuilla
05.04.2006 | SATOlle uusi rahoituspäällikkö
30.03.2006 | SATOn tilinpäätös vahvistettiin
02.03.2006 | SATOn laatuluokitus vuokra-asunnoille
15.02.2006 | SATO Oyj Tilinpäätöstiedote 15.2.2006
04.01.2006 | SATO osti Kansalta kerrostalon