SATO selvittää mahdollisuuksia listautua Helsingin Pörssiin

SATO Oyj on päättänyt selvittää mahdollisuuksia hankkia uutta pääomaa laajentamalla yhtiön omistuspohjaa. Eräs vaihtoehto on listautumisanti ja listautuminen Helsingin Pörssiin. Yhtiön pääomatarvetta lisäävät liiketoiminnan kasvattaminen kotimaassa ja Pietarissa käynnistetty asuntosijoitustoiminta. Päätös mahdollisesta listautumisesta tai muista toimenpiteistä tehdään selvityksen valmistuttua.

”Uusien työpaikkojen syntyminen ja voimakas muuttoliike pääkaupunkiseudulle on kasvattanut vuokra-asuntojen tarvetta. Myös ikääntyville suunnattujen asumisvaihtoehtojen kysyntä on lisääntymässä. Vastataksemme näihin tarpeisiin tavoitteenamme on kasvattaa SATOn asuntokantaa. Tarjonnan lisääminen vaatii yhtiön pääomarakenteen kehittämistä”, kertoo SATOn toimitusjohtaja Erkka Valkila.

Lisätietoja:

SATO Oyj

toimitusjohtaja Erkka Valkila, puh. 0201 34 4001, 050 62 050
hallituksen puheenjohtaja Juha Laaksonen, puh. 010 452 4519

26.11.2007 | SATO Oyj:n listautuminen peruutetaan (Pörssitiedote 26.11.2007 klo 15.44)

22.11.2007 | SATOlle merkittävä senioriasuntohanke Espooseen

20.11.2007 | Lisätietoa SATOn sijoituskiinteistöjen arvostuksesta (Pörssitiedote 20.11.2007 klo 16.45)

09.11.2007 | SATOn listautumisanti alkaa 12.11.2007 (Pörssitiedote 9.11.2007 klo 11.09)

29.10.2007 | SATO osti 53 keskusta-asuntoa Helsingistä ja Hämeenlinnasta

24.10.2007 | Osavuosikatsaus 1-9/2007

17.10.2007 | SATO investoi uusiin asuntoihin Pietarissa

08.10.2007 | SATO selvittää mahdollisuuksia listautua Helsingin Pörssiin

25.09.2007 | SATO osti Suomen Kulttuurirahastolta 37 vuokra-asuntoa

14.09.2007 | Mika Saariketo SATOn aluejohtajaksi

10.08.2007 | SATO investoi voimakkaasti ja teki hyvän tuloksen 1-6/2007

09.08.2007 | Tekniikan tohtori Anssi Salonen SATOn kehityspäälliköksi

28.06.2007 | SATO osti NCC:ltä 75 uutta vuokra-asuntoa pääkaupunkiseudulta

28.06.2007 | SATO myi toimistotalon Lauttasaaresta

28.06.2007 | SATOlle rakennusoikeutta noin 300:lle asunnolle Helsingin Taliin

29.05.2007 | Juha-Pekka Järvenpää SATO Asunnot –yksikön johtoon

24.05.2007 | SATO kannustaa muotoilun esiinmarssia osana asumisratkaisua

03.05.2007 | Osavuosikatsaus 1-3/2007

02.05.2007 | SATOlle lisää rakennusoikeutta Sarfvikiin

26.04.2007 | SATOn hallitus nimesi valiokuntien jäsenet

20.04.2007 | SATO ostaa MTK:lta asuntoja ja tonttimaata Tapiolasta

04.04.2007 | Oulun uuden asuinalueen nimeksi Etelätulli

29.03.2007 | SATOn tilinpäätos vahvistettiin

29.03.2007 | SATO sijoittaa asuntoihin Pietarissa

29.03.2007 | SATO osti 41 uudisasuntoa pääkaupunkiseudulta

28.03.2007 | SATOlle 10 kerrostaloa Apteekkien Eläkekassalta

14.02.2007 | Tilinpäätöstiedote 2006

02.02.2007 | Kari Mikkonen SATOn Ulkomaan investoinnit -yksikön johtoon

01.02.2007 | SATO toteuttaa korkeatasoisia asuntoja Kirkkonummen Sarfvikiin

19.01.2007 | SATO osti arvotalon Vanhasta Eirasta

18.01.2007 | Antti Mäntynen SATOn Investoinnit ja realisoinnit –yksikön johtoon

03.01.2007 | SATOlle asuntokortteli Oulun Linnanmaan alueelta

Sulje

Anna palautetta


Nimesi

Osoitteesi

Jos toivot vastausta, jätä sähköpostiosoitteesi: