Pörssitiedote 9.11.2007 klo 11.09

SATOn listautumisanti alkaa 12.11.2007

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa eikä Japanissa.

SATO Oyj:n hallitus on tänään päättänyt käynnistää listautumisannin ja hakea yhtiön osakkeiden listausta OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinkiin. Annissa tarjotaan merkittäväksi enintään 12 miljoonaa uutta SATOn osaketta. SATOn nykyiset omistajat eivät listautumisannissa myy osakkeita.

Osakkeita tarjotaan yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa (”yleisöanti”) ja institutionaalisille sijoittajille (”instituutioanti”) sekä yhtiön henkilöstölle (”henkilöstöanti”).

SATO on tänään jättänyt OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingille hakemuksen osakkeidensa listaamisesta prelistalle arviolta 28.11.2007 ja pörssilistalle arviolta 29.11.2007.

SATOn hallituksen puheenjohtaja Juha Laaksonen näkee SATOn listautumisannin ainutlaatuiseksi mahdollisuudeksi Suomen osakemarkkinoilla: ”SATO tarjoaa ensimmäisen mahdollisuuden sijoittaa suomalaiseen asuntosijoitusyhtiöön. SATOlla on vahva ammattitaito ja monipuolinen kokemus tarjota asumisratkaisuja muuttuviin tarpeisiin. Uskon, että yhtiö on erittäin tervetullut lisä pörssilistalle.”

SATOn toimitusjohtaja Erkka Valkila luettelee SATOn keskeisimmät vahvuudet: ”Vahva ja tunnettu brändi, hyvä kannattavuus ja vakaa kassavirta, suuri ja pääkaupunkiseudulle keskittynyt vuokra-asuntokanta, tehokas asuntorakennuttaminen ja lupaavat kasvunäkymät”.

Osakkeiden merkintäaika yleisö- ja henkilöstöannissa alkaa 13.11.2007 kello 9.30 ja päättyy arviolta 22.11.2007 kello 15.00. Osakkeiden merkintäaika instituutioannissa alkaa 12.11.2007 kello 9.30 ja päättyy arviolta 26.11.2007 kello 12.00. Yhtiön hallituksella on oikeus keskeyttää anti, jos osakkeiden kysyntä ylittää tarjonnan. Anti voidaan keskeyttää aikaisintaan 20.11.2007 kello 17.00.

Osakkeita tarjotaan merkittäväksi alustavasti vähintään 7,00 euron ja enintään 8,00 euron merkintähintaan osakkeelta (”alustava hintaväli”). Osakkeiden lopullinen merkintähinta voi olla alustavan hintavälin ylä- tai alapuolella. Yhtiön hallitus tekee lopullisen päätöksen listautumisannista, tarjottavien osakkeiden määrästä, merkintähinnasta ja muista annin ehdoista arviolta 27.11.2007.

Ennen listautumisantia SATOn osakkeiden määrä on 44 421 920. Listautumisannissa tarjotaan enintään 12 000 000 uutta osaketta. Instituutioanti käsittää alustavasti 8 300 000, yleisöanti 3 550 000 ja henkilöstöanti 150 000 osaketta. Lisäksi yhtiö on sitoutunut laskemaan liikkeeseen pääjärjestäjälle tai sen osoittamille tahoille instituutio- ja yleisöannin lopulliseen merkintähintaan enintään 1 800 000 osaketta yksinomaan listautumisannin mahdollisen ylimerkinnän kattamiseksi (lisäosakeoptio).

Osakeannin tarkoituksena on vahvistaa yhtiön pääomarakennetta. Annissa saadaan varoja arviolta noin 86,5 miljoonaa euroa palkkioiden vähentämisen jälkeen alustavan hintavälin keskiarvon perusteella laskettuna ja arviolta noin 100 miljoonaa euroa, jos lisäosakeoptio käytetään kokonaan. SATO aikoo käyttää varat pääasiassa Asuntosijoitus-toimialansa kasvua tukeviin investointeihin. Investoinnit on tarkoitus kohdistaa ensisijaisesti vuokra-asuntokannan laajentamiseen kasvukeskuksissa ja erityisesti Helsingin talousalueella, senioriasuntokannan kasvattamiseen erityisesti pääkaupunkiseudulla sekä asuntosijoitustoiminnan laajentamiseen Pietarissa.

Listautumisannissa pääjärjestäjä on Advium Corporate Finance, eQ Pankki Oy, ja järjestäjä on OKO Corporate Finance Oy järjestäjä.

Yleisö- ja henkilöstöannin merkintäpaikkoina ovat eQ Pankki Oy:n ja OP-Pohjola-ryhmän osuuspankkien ja Helsingin OP Pankki Oyj:n konttorit, Internet-palveluosoitteet www.eQ.fi ja www.op.fi/merkinta, eQ Pankki Oy:n ja Helsingin OP Pankki Oyj:n osastot 14.–15.11.2007 Sijoitus-Invest 2007 -tapahtumassa Helsingissä Wanhassa Satamassa sekä OP 0100 0500 puhelinpalvelu (suomeksi) OP-ryhmän verkkopalvelutunnuksilla.

Listalleottoesite on saatavissa 12.11.2007 alkaen listautumisannin merkintäpaikoista, SATOn pääkonttorista, pörssin OMX Way-palvelupisteestä sekä internet-osoitteesta ja www.satoanti.fi.

SATOn listautumisannin tiedotustilaisuus on tänään perjantaina 9.11.2007 kello 13.30 World Trade Centerin Marski-salissa, Aleksanterinkatu 17, 2. krs, Helsinki.

Liite: Osakeannin ehdot

SATO Oyj

Erkka Valkila
Toimitusjohtaja

Lisätietoja:

SATO Oyj
toimitusjohtaja Erkka Valkila, puh. 020 134 4001, 050 62 050
hallituksen puheenjohtaja Juha Laaksonen, puh. 010 452 4519, 050 452 4519

Advium Corporate Finance, eQ Pankki Oy
Janne Larma, puh. 040 500 4366

SATO Oyj on asumisratkaisuja tarjoava yritys, jolla on kaksi toimialaa: asuntosijoittaminen ja asuntorakennuttaminen. SATO keskittyy asuntojen omistamiseen, vuokraamiseen, rakennuttamiseen ja myyntiin. SATOn omistuksessa on noin 23 000 asuntoa, joiden tasearvo on yhteensä noin miljardi euroa. Uusia omistusasuntoja SATO rakennuttaa vuosittain 400-800. 67 vuoden toimintansa aikana SATO on tuottanut yli 220 000 uutta asuntoa, mikä on noin kymmenen prosenttia Suomen asuntokannasta. Yhtiön suurimmat omistajat ovat suomalaisia työeläke- ja vakuutusyhtiöitä. SATO-konsernin liikevaihto vuonna 2006 oli 284,4 miljoonaa euroa ja voitto ennen veroja 42,6 miljoonaa euroa.

26.11.2007 | SATO Oyj:n listautuminen peruutetaan (Pörssitiedote 26.11.2007 klo 15.44)

22.11.2007 | SATOlle merkittävä senioriasuntohanke Espooseen

20.11.2007 | Lisätietoa SATOn sijoituskiinteistöjen arvostuksesta (Pörssitiedote 20.11.2007 klo 16.45)

09.11.2007 | SATOn listautumisanti alkaa 12.11.2007 (Pörssitiedote 9.11.2007 klo 11.09)

29.10.2007 | SATO osti 53 keskusta-asuntoa Helsingistä ja Hämeenlinnasta

24.10.2007 | Osavuosikatsaus 1-9/2007

17.10.2007 | SATO investoi uusiin asuntoihin Pietarissa

08.10.2007 | SATO selvittää mahdollisuuksia listautua Helsingin Pörssiin

25.09.2007 | SATO osti Suomen Kulttuurirahastolta 37 vuokra-asuntoa

14.09.2007 | Mika Saariketo SATOn aluejohtajaksi

10.08.2007 | SATO investoi voimakkaasti ja teki hyvän tuloksen 1-6/2007

09.08.2007 | Tekniikan tohtori Anssi Salonen SATOn kehityspäälliköksi

28.06.2007 | SATO osti NCC:ltä 75 uutta vuokra-asuntoa pääkaupunkiseudulta

28.06.2007 | SATO myi toimistotalon Lauttasaaresta

28.06.2007 | SATOlle rakennusoikeutta noin 300:lle asunnolle Helsingin Taliin

29.05.2007 | Juha-Pekka Järvenpää SATO Asunnot –yksikön johtoon

24.05.2007 | SATO kannustaa muotoilun esiinmarssia osana asumisratkaisua

03.05.2007 | Osavuosikatsaus 1-3/2007

02.05.2007 | SATOlle lisää rakennusoikeutta Sarfvikiin

26.04.2007 | SATOn hallitus nimesi valiokuntien jäsenet

20.04.2007 | SATO ostaa MTK:lta asuntoja ja tonttimaata Tapiolasta

04.04.2007 | Oulun uuden asuinalueen nimeksi Etelätulli

29.03.2007 | SATOn tilinpäätos vahvistettiin

29.03.2007 | SATO sijoittaa asuntoihin Pietarissa

29.03.2007 | SATO osti 41 uudisasuntoa pääkaupunkiseudulta

28.03.2007 | SATOlle 10 kerrostaloa Apteekkien Eläkekassalta

14.02.2007 | Tilinpäätöstiedote 2006

02.02.2007 | Kari Mikkonen SATOn Ulkomaan investoinnit -yksikön johtoon

01.02.2007 | SATO toteuttaa korkeatasoisia asuntoja Kirkkonummen Sarfvikiin

19.01.2007 | SATO osti arvotalon Vanhasta Eirasta

18.01.2007 | Antti Mäntynen SATOn Investoinnit ja realisoinnit –yksikön johtoon

03.01.2007 | SATOlle asuntokortteli Oulun Linnanmaan alueelta

Sulje

Anna palautetta


Nimesi

Osoitteesi

Jos toivot vastausta, jätä sähköpostiosoitteesi: