Lehdistötiedote

SATOlle merkittävä senioriasuntohanke Espooseen

SATO on sopinut YIT:n kanssa merkittävän senioriasuntohankkeen toteuttamisesta SATOn omistukseen Espoon Niittymaalle. Investoinnin arvo on noin 21 miljoonaa euroa.

Rakennettavaan kohteeseen kuuluu uudisrakennus ja saneerattava funkistyylinen koulukäytössä ollut rakennus. Näihin molempiin tulee yhteensä 93 SATO SenioriKoti –asuntoa, joissa yhdistyvät laadukas vuokra-asuminen ja yksilöllisesti suunnitellut hoivapalvelut.

Säilytettävän rakennuksen asuntojen uudisrakentamista vastaavat kunnostustyöt aloitetaan heti ja uudisrakennuksen vuoden 2008 aikana. Ensimmäiset asukkaat muuttavat kohteeseen arviolta tammikuussa 2009. Asukkaiden käyttöön tulee yhteisiä oleskelu- ja seurustelutiloja yhteensä noin 120 neliömetriä. Koti- ja hoivapalveluiden järjestämisestä vastaa SATOn valitsema yhteistyökumppani.

”SATOlla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus senioriasuntohankkeiden toteuttamisessa. Keskeisenä tavoitteenamme on saavuttaa johtava asema myös senioriasuntojen omistajana,” kertoo SATOn asuntosijoituksen toimialajohtaja Tuula Entelä. ”Kasvatamme SATO SenioriKoti –asuntokantaa määrätietoisesti.”

Kartta ja kuvia kohteesta

Lisätietoja:

SATO OYJ
Toimialajohtaja Tuula Entelä, asuntosijoittaminen, puhelin 0201 34 4007, gsm 0400 612 914
Toimitusjohtaja Erkka Valkila, puhelin 0201 34 4001, gsm 050 62 050

www.sato.fi

SATO Oyj on asumisratkaisuja tarjoava yritys, jolla on kaksi toimialaa: asuntosijoittaminen ja asuntorakennuttaminen. SATO keskittyy asuntojen omistamiseen, vuokraamiseen, rakennuttamiseen ja myyntiin. SATOn omistuksessa on noin 23 000 asuntoa tasearvoltaan noin miljardi euroa. Uusia omistusasuntoja rakennutetaan vuosittain noin 400 - 800. Toimintansa aikana SATO on tuottanut yli 220 000 uutta asuntoa, mikä on noin kymmenen prosenttia Suomen asuntokannasta. Yhtiön suurimmat omistajat ovat suomalaisia työeläke- ja vakuutusyhtiöitä. SATO-konsernin liikevaihto vuonna 2006 oli 284,4 miljoonaa euroa ja voitto ennen veroja 42,6 miljoonaa euroa.

26.11.2007 | SATO Oyj:n listautuminen peruutetaan (Pörssitiedote 26.11.2007 klo 15.44)

22.11.2007 | SATOlle merkittävä senioriasuntohanke Espooseen

20.11.2007 | Lisätietoa SATOn sijoituskiinteistöjen arvostuksesta (Pörssitiedote 20.11.2007 klo 16.45)

09.11.2007 | SATOn listautumisanti alkaa 12.11.2007 (Pörssitiedote 9.11.2007 klo 11.09)

29.10.2007 | SATO osti 53 keskusta-asuntoa Helsingistä ja Hämeenlinnasta

24.10.2007 | Osavuosikatsaus 1-9/2007

17.10.2007 | SATO investoi uusiin asuntoihin Pietarissa

08.10.2007 | SATO selvittää mahdollisuuksia listautua Helsingin Pörssiin

25.09.2007 | SATO osti Suomen Kulttuurirahastolta 37 vuokra-asuntoa

14.09.2007 | Mika Saariketo SATOn aluejohtajaksi

10.08.2007 | SATO investoi voimakkaasti ja teki hyvän tuloksen 1-6/2007

09.08.2007 | Tekniikan tohtori Anssi Salonen SATOn kehityspäälliköksi

28.06.2007 | SATO osti NCC:ltä 75 uutta vuokra-asuntoa pääkaupunkiseudulta

28.06.2007 | SATO myi toimistotalon Lauttasaaresta

28.06.2007 | SATOlle rakennusoikeutta noin 300:lle asunnolle Helsingin Taliin

29.05.2007 | Juha-Pekka Järvenpää SATO Asunnot –yksikön johtoon

24.05.2007 | SATO kannustaa muotoilun esiinmarssia osana asumisratkaisua

03.05.2007 | Osavuosikatsaus 1-3/2007

02.05.2007 | SATOlle lisää rakennusoikeutta Sarfvikiin

26.04.2007 | SATOn hallitus nimesi valiokuntien jäsenet

20.04.2007 | SATO ostaa MTK:lta asuntoja ja tonttimaata Tapiolasta

04.04.2007 | Oulun uuden asuinalueen nimeksi Etelätulli

29.03.2007 | SATOn tilinpäätos vahvistettiin

29.03.2007 | SATO sijoittaa asuntoihin Pietarissa

29.03.2007 | SATO osti 41 uudisasuntoa pääkaupunkiseudulta

28.03.2007 | SATOlle 10 kerrostaloa Apteekkien Eläkekassalta

14.02.2007 | Tilinpäätöstiedote 2006

02.02.2007 | Kari Mikkonen SATOn Ulkomaan investoinnit -yksikön johtoon

01.02.2007 | SATO toteuttaa korkeatasoisia asuntoja Kirkkonummen Sarfvikiin

19.01.2007 | SATO osti arvotalon Vanhasta Eirasta

18.01.2007 | Antti Mäntynen SATOn Investoinnit ja realisoinnit –yksikön johtoon

03.01.2007 | SATOlle asuntokortteli Oulun Linnanmaan alueelta

Sulje

Anna palautetta


Nimesi

Osoitteesi

Jos toivot vastausta, jätä sähköpostiosoitteesi: