Sata kompaktia SATO-kotia vapautui vuokralle Espoon Leppävaarassa

6.5.2024

Espoon Leppävaaraan vapautui kerralla 100 vuokra-asuntoa SATOn ainutlaatuiseen taloon. Asunnot ovat kompaktin kokoisia ja kilpailukykyinen vuokrataso mahdollistaa kodin monelle.

Espoon Leppävaaran Vallikallioon vapautui huhtikuussa vuokrattavaksi useita näppärän kokoisia SATOkoteja. Porarinkatu 3:n uniikin talon vuokra-asunnoista suurin osa on alle 30 neliömetrin kokoisia yksiöitä, ja ne sopivatkin mainiosti esimerkiksi nuoren ensimmäiseksi omaksi kodiksi, opiskelijalle, toiselta paikkakunnalta tulevan työntekijän kakkosasunnoksi tai kausityöntekijän kodiksi. Pieni ja vuokratasoltaan kohtuullinen asunto sopii sijaisasunnoksikin vaikkapa putkiremontin ajaksi.

Sadan asunnon talo on hyvien julkisten liikenneyhteyksien päässä lähellä Leppävaaran asemaa ja pikaratikan pysäkkiä. Pihasta löytyy myös reilusti autopaikkoja.

Asumista monen tarpeisiin

Kilpailukykyinen vuokrataso mahdollistaa mukavan vuokrakodin monenlaisiin tarpeisiin. Talossa on yksiöiden lisäksi myös kaksioita, jotka sopivat vaikkapa eläkeläisen, pariskunnan tai pienen perheen vuokrakodeiksi.

Asumismukavuutta lisäävät viihtyisä iso aula, yhteiset saunatilat sekä pesutupa, jotka tuovat taloon pienistä asunnoista huolimatta asumisväljyyttä ja -mukavuutta. Talo on valmistunut 1992 ja sen julkisivut peruskorjattu 2022.

Aiemmin talossa oli vuokralaisena tilapäistä asumista tarjoava Forenom, ja siksi kaikki sata asuntoa vapautuivat nyt kerralla. Asunnot vuokrataan kalustamattomina ja vuokrasopimuksen voi allekirjoittaa alkamaan aikaisintaan 1.6.2024.

Tutustu Porarinkadun vapaisiin vuokra-asuntoihin ›

Lisätietoja:
Laura Laamanen, kaupallinen johtaja, SATO Oyj
p. 0201 34 4360, etunimi.sukunimi@sato.fi

Asuntojen vuokraus ›