Kaisa Lehtonen: ”Vietän enemmän aikaa matolla kuin sohvalla.”

Triathlonisti Kaisa Lehtonen tekee arkitunnustuksensa.

Aamulla aina…

...herään seitsemän maissa ilman kelloa lähes joka päivä. Olen aikamoinen aamuvirkku enkä tarvitse herätyskelloa juuri koskaan. Vapaapäiviä minulla on muutama kuukaudessa, ja vaikka silloin koitan nukkua pidempään, harvoin unta riittää yli kahdeksaan.

Jääkaapistani löytyy aina…

...punajuuria. Tykkään niiden mausta ja syön niitä eri muodoissa muutamia kertoja viikossa. Ennen joitain kisoja juon punajuurimehua, jolla saattaa olla pieni suorituskykyä nostava efekti. Mikään valtava apuaine punajuurimehu ei toki ole, mutta koska se on hyvää, juon sitä kisa-aamuna mielelläni.

Lempipaikkani kotona…

...on pörröinen matto sohvan edessä. Vietän enemmän aikaa matolla kuin sohvalla. Venyttelen maton päällä, ja usein rojahdan siihen myös löhöilemään.

”Saatan yhtäkkiä maalata auringon kattoon, mutta toisaalta voin elellä kuukausia tekemättä sisustuksen eteen yhtään mitään.”

Sisustajana olen…

...silloin tällöin innostuva. Saatan yhtäkkiä maalata auringon kattoon, mutta toisaalta voin elellä kuukausia tekemättä sisustuksen eteen yhtään mitään. Viimeisin projektini oli, kun maalasin seinät ja heitin kirjoituspöydän menemään. Totesin, että läppäri riittää. Voin työskennellä yhtä hyvin keittiön pöydällä kuin kirjoituspöydällä.

En ole koskaan…

...ollut kokonaista viikkoa harrastamatta liikuntaa.

Kiireessä...

...ärsyynnyn herkästi. Ärsyyntyneenä olen aikamoinen äksyilijä ja saatan suutahtaa pienistäkin turhista jutuista.

Monet naapurini...

...ovat minulle tuttuja jo lapsuudesta. Muutin muutama vuosi sitten samaan kerrostalorappuun, jossa synnyin. Tykkään todella paljon talomme ystävällisestä ilmapiiristä.

Minua ilahduttaa...

...moni asia, ja perusluonteeltani taidankin olla melko positiivinen. Ihmisten hymy tarttuu minuun tosi herkästi. Kivaa on myös se, kun saan juosta ja juoksu kulkee!

Triathlonisti, elintarviketieteiden maisteri Kaisa Lehtonen, 34, asuu yksiössä Helsingin Savelassa. Paras saavutus: tuore viides sija Havaijin Ironman-triathlonissa.

Koti lisätty hakemukseesi!

Siirry hakemukseenPalaa hakutuloksiin