Kyläyhteisö keskustan kupeessa
”Paljon onnea Rautpohja, paljon onnea vaan!” raikaa laulu syysauringon viileässä kirkkaudessa SATOn kotien pihamaalla Syrjälänkatu 11:ssä.
On kirpsakka lauantai-iltapäivä. Ruskan väreissä helottavien vaahteroiden, lehmusten ja riippakoivujen katveeseen on kerääntynyt viitisenkymmentä laulajaa, joista nuorimmalla ja vanhimmalla lienee ikäeroa lähemmäs 80 vuotta. Myös 1930-luvun lopussa rakennettu Rautpohja on pian 80-vuotias, minkä kunniaksi asukkaat ovat kokoontuneet leikkitelineiden ympärille yhteiseen pihajuhlaan.
Onnittelulaulun kajauttaminen kerrostalolle voi kuulostaa erikoiselta, mutta erikoinen on koko Rautpohja. 16 SATO-talon kokonaisuus tunnetaan ennen kaikkea hurmaavasta funkkisarkkitehtuurista. Mutta on täällä muutakin ainutlaatuista, nimittäin tiivis ja puuhakas asukasyhteisö.
Juhlissa entiset naapuritkin
Asukkaat ovat panneet alulle nämäkin juhlat, joissa puheet ovat lyhyitä, kermainen lohikeitto höyryvän kuumaa ja perunarieskat uunituoreita. Kiemurtelevassa ruokajonossa lapset kyselevät, saako jo ennen ruokaa käydä hakemassa lakua Panda-nallelta. Talon asukastoimikunta on kutsunut sen juhlavieraaksi läheiseltä makeistehtaalta.
Keiton lusikointia pihan pirttipöytien ääressä säestää mies ja kitara -kombo nimeltä Muuan mies, jonka asukkaat ovat yksimielisesti valinneet juhlan ohjelmanumeroksi. Artistinimen takana on jyväskyläläinen Ismo Puhakka, joka on myös Rautpohjan entinen asukas.
”Tämä on kauneinta Jyväskylää, ilman muuta. On upeat vanhat talot, korkeat huoneet ja yksilölliset pohjaratkaisut. Täällä funkkista ei ole viilattu liian fiiniksi, vaan pidetty rakkaudella vanhaa kunnioittaen”, Ismo sanoo näppäillessään kitaraa pihakeinussa.
Onnekseen hän pääsee yhä käymään Rautpohjan perinteisessä lenkkisaunassa entisen naapurin, nykyisen sydänystävän vieraana.
Tänään on Ismon uran toinen keikka Rautpohjassa. Viimeksi yhteisö järjesti läksiäisjuhlat asukkaalle, joka muutti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan.
”Niistä kemuista mieleen jäi erityisen lämmin, yhteisöllinen tunnelma sekä herkullinen ruoka, jonka asukkaat kokkasivat talkoohengessä”, Ismo kertoo ja kiirehtii sitten johtamaan todellista hittiä, Puuha-Pete-laululeikkiä.
Juttu luistaa roskakatoksessa
Ismon muistelemien läksiäisten juhlakalu oli Maria Pihl, joka on ilokseen päässyt osallistumaan pihajuhliin, vaikka hän asuu ja opiskelee nykyään viikot Imatralla. Maria myöntää, että Rautpohjaan on hirmuinen ikävä.
”Kaipaan näitä ihmisiä, sitä että voi pysähtyä rappukäytävässä juttelemaan. Imatralla tuntuu tosi oudolta, kun naapurit eivät välttämättä edes moikkaa”, hän kertoo kalakeiton ääreltä.
Vastapäätä istuva ystävä ja naapuri Memmu Kinnunen vahvistaa:
”Vaikka keskustaan on kävelymatka, Rautpohja tuntuu pieneltä kylältä, jossa naapurit tuntevat toisensa. Juttuseuraa saa taatusti vaikka pyykkituvasta.”
”No itse asiassa riittää kun menee roskakatokseen asti ja heti on suustaan kiinni. Ja se on mahtavaa, että lapset voi heivata tunniksi naapuriin, jos on tarvis”, Maria nauraa.
Kun Maria kymmenisen vuotta sitten muutti Rautpohjaan, tuttavalliset tavat melkein kummastuttivat häntä. Niin kuin vaikka se, miten asukkailla oli tapana kipittää pitkin aluetta saunatakeissa ja pyyhkeet päässä. Nyt hän tekee itsekin niin ja menee herkästi juttelemaan uusien tulokkaiden kanssa, joita hän bongaa tänään myös juhlasta.
Pannukahvia hiekkalaatikolla
Hiekkalaatikon ympärillä käy juhlissa kova kuhina, kun karkista energiaa saaneet leikkijät sinkoilevat sinne tänne.
Marialla on paljon rakkaita muistoja hiekkalaatikolta siltä ajalta, kun lapset olivat pieniä. Kesäpäivisin usein monta perhettä kokoontui leikkipihalle. Vanhemmat keittivät pannun kahvia ja sitten paransivat maailmaa hiekkalaatikon laidalla tuntikausia.
”Lopulta menimme niin pitkälle, että hankimme porukalla pallogrillin ja grillasimme yhdessä vielä iltapalatkin, ennen kuin maltettiin vetäytyä koteihimme. Sitten vain lapset ulkoleikeistä väsyneinä suihkun kautta pehkuihin!”
Tänään Marian 8-vuotias joutui pettymään karvaasti, kun syysflunssa eväsi pääsyn kauan odotettuihin pihajuhliin. Muut nuoret juhlavieraat viipottavat tukka putkella rengaskeinun ja värikkään karusellin väliä ja leikkivät hiekkalaatikossa lapioilla, ämpäreillä ja autoilla, jotka he omistavat yhdessä.
Autoja näkyy myös leikkijöiden poskissa, samoin kissoja, koiria ja aurinkoja. Rautpohjalainen kuvataiteen harrastaja Enne, 13, nimittäin testaa juhlissa ensi kertaa kykyjään kasvomaalaajana.
”Hyvin tämä sujuu, vaikka maalattavat vähän heiluu”, hän kertoo katse tiiviisti naapurinpojan poskessa. Kun sininen auto on valmis, maalattava pongahtaa kiireesti hakemaan mansikkakermakakkua.
Mitäs seuraavaksi keksittäisiin?
Kun kakku on syöty ja laulut laulettu, on vielä yhden ohjelmanumeron aika: tammen istutus. Sille on jo katsottu valmiiksi paikka laitimmaisen vaalean talon ikkunan alta.
Idean puun istuttamisesta tuli asukastoimikunnalta, joka halusi jättää 80-vuotiselta Rautpohjalta jotain perinnöksi tuleville polville. Asukastoimikunnan puheenjohtaja on Maria Pihl, joka ei alun perin erityisemmin hinkunut pestiin, mutta lähti kun muitakaan ehdokkaita ei ollut.
”Mikäs siellä on puidessa, mitä seuraavaksi keksittäisiin. Mikä puu istutetaan, kuka hakee makkarat seuraaviin talkoisiin ja sen semmoista. Asukastoimikunta on kiva perinne, jota on hienoa olla ylläpitämässä”.
Juhlallinen saattue taivaltaa lapion, multasäkin ja puuntaimen kanssa halki Rautpohjan puistomaisten pihojen. Oransseina hohtavien komeiden männynrunkojen katveessa on tänään poikkeuksellisen autiota, kun väki on juhlissa.
Kun asukkaat ovat taputelleet tammen maahan, he poseeraavat hymyillen puolikaaressa hentoisen puun ympärillä.
Aikanaan siitä kasvaa komea tammi. Puu, joka symboloi onnea, voimaa ja kestävyyttä. Miten oivallinen valinta juuri Rautpohjaan.