Nuoret ideoivat tulevaisuuden SATOa

Jun 14, 2016

SATO Oyj, Lehdistötiedote, 14.6.2016 klo 12.50

Safarileiri toi tuoreen näkökulman yhteisölliseen asumiseen

 
Image

SATOssa kävi viime viikolla vilske, kun lukioikäisten Safarileiri otti asiakseen vuokra-asumisen tulevaisuuden pohtimisen. Annoimme nuorille teemaksi yhteisöllisen asumisen ja vapaat kädet aiheen ympärillä ideoimiseen.

Aihe oli lukiolaisille mieluisa, sen näki lopputuloksesta. Nuoret olivat luonnostelleet aihion kahdellekin erilaiselle mobiilisovellukselle ja ottaneet huomioon erilaisten persoonallisuuksien asumistarpeet. Leiriläisten ideoimassa talossa oli mm. mukana ratkaisuja, joissa myös omaa rauhaa kaipaavat pystyvät nauttimaan yhteisöllisen talon eduista ja yhteistiloista.

Toimitusjohtaja Saku Sipola SATOsta:

- Kun kaipaa raikasta ja rehellistä näkökulmaa omaan tekemiseensä, kannattaa ottaa nuoriso mukaan ideoimaan. Safarileiriläiset kävivät esittelemässä ajatuksensa meille perjantaina, enkä ole itse koskaan saanut vastata niin moneen kysymykseen kuin nuoret saivat - sen verran vilkasta keskustelua satolaisten ja leiriläisten välillä syntyi.

- Leiriläiset toivat esiin yhteisöllisen asumisen hyötyjä sekä asuntopulan, yksinäisyyden ja syrjäytymisen ehkäisyn että asumisen hinnan ja ekologisuuden kautta. Se, että pystyy vaikuttamaan omaan asumiseensa ja talon yhteisiin asioihin nousi nuorten puheissa toistuvasti esiin, ja yhtenä tärkeimmistä asumisen onnistumisen takaavista asioista nuoret pitivät asukkaiden omaa asennetta ja valmiutta testata omia rajojaan.

- Ja vaikka nuoret olivat ilahduttavan asiakaslähtöisiä, mahdollisia yhteisöllisen asumisen ongelmatilanteita oli silti pohdittu sekä asukkaiden että vuokranantajan kannalta. Tästä meidän on hyvä lähteä jalostamaan tulevaisuuden asumista ja asiakkaan palveluita eteenpäin.

SATO on ollut Demos Helsingin järjestämän Safarileirin yhteistyökumppanina aiemminkin. Kesällä 2014 safarileiriläiset suunnittelivat SATO JunioriKodin, joka osaltaan vaikutti SATO StudioKodin syntyyn. Ensimmäiset SATO StudioKodit valmistuvat Vantaan Martinlaaksoon 2017.

Lue lisää Safarista: www.safarimatka.fi

Lisätietoja:

Saku Sipola, toimitusjohtaja, p. 0201 34 4001 tai 040 5515 953
Monica Aro, asiakkuus- ja viestintäjohtaja, p. 0201 34 4006 ja 0400 458 309

www.sato.fi

SATO Oyj on yksi Suomen johtavista vuokranantajista. SATOn tavoitteena on tarjota kattavat vuokra-asumisen vaihtoehdot ja erinomainen asiakkuuskokemus. SATOn omistuksessa on yhteensä noin 23 400 vuokrattavaa asuntoa Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa ja Pietarissa.

Edistämme toiminnallamme kestävää kehitystä ja aloitteellisuutta sekä toimimme avoimessa vuorovaikutuksessa sidosryhmiemme kanssa lisäarvon tuottamiseksi. Toimimme pitkäjänteisesti ja kannattavasti. Kasvatamme asunto-omaisuuden arvoa investoinnein ja realisoinnein sekä korjaustoiminnalla.

SATO-konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli 323,4 miljoonaa euroa, liikevoitto 196,5 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 159,4 miljoonaa euroa. SATOn sijoitusomaisuuden arvo on noin 2,8 miljardia euroa.