SATOn vuosikertomus uusi ykkössijansa ProComin Vuosikertomusarviossa

11.5.2017

SATO Oyj, Lehdistötiedote, 11.5.2017 klo 10.37

SATOn vuoden 2016 vuosikertomus on voittanut listaamattomien yhtiöiden sarjan ProComin Vuosikertomusarviossa. Verkossa julkaistu vuosikertomus sai lisäksi kunniamaininnan tarkkaan harkitusta kiehtovasta valokuvakerronnasta.

Tuomaristo arvioi SATOn kertomusta: "Laadukkaasta kokonaisuudesta nousee erityisesti esille yrityksen tapa kuvata toimintaympäristöään. Kertomus viestii strategiasta hyvin. 'Mullistamme asumisen' on kuvattu kiinnostavalla tavalla ja avattu useammasta näkökulmasta. Kasvu liiketoimintojen ytimessä nojaa talouden ja talousalueiden kasvuun, joita on kuvattu syväluotaavasti. Myös haasteet tuodaan avoimesti esiin, mikä herättää luottamusta. Vastuullisuuden esittäminen osana SATOn kertomusta on vakuuttava."

- Olemme otettuja ja ilahtuneita siitä, että raati arvosti juuri niitä kertomuksen osa-alueita, joihin olimme itse panostaneet, iloitsee kehitysjohtaja Monica Aro SATOsta. - Halusimme tuoda kertomuksessa esiin uutta asiakaskeskeistä strategiaamme ja kaupungistuvaa toimintaympäristöämme sekä vastuullisia toimintatapojamme - tärkeitä taloudellisia lukuja ja raportteja unohtamatta.

SATO on pärjännyt vuosikertomusarvioissa aiemminkin - painetulla vuosikertomuksella.

- Nyt saaduilla palkinnoilla on meille erityinen arvo, sillä osallistuimme kisaan ensimmäistä kertaa vain verkossa julkaistulla vuosikertomuksella, Aro kertoo ja lisää: - Kerronnallinen, asukkaidemme arkea arvostava kuvitus on ollut jo pitkään isossa roolissa kaikessa viestinnässämme ja on hienoa huomata, että se toimii myös verkossa.

- Vuosikertomuksen tekoon osallistuu moni satolainen ja yhteistyökumppani, joten kiitos kilpailumenestyksestä kuuluu koko porukalle!

Tutustu SATOn vuosikertomukseen: http://reports.sato.fi/vuosikertomus2016

Lisätietoja:

SATO Oyj
Monica Aro, kehitysjohtaja, p. 0201 34 4006 ja 0400 458 309
Miia Eloranta, markkinointi- ja viestintäjohtaja, p. 0201 34 4497 ja 050 441 4221

www.sato.fi

SATO Oyj on yksi Suomen johtavista vuokranantajista. SATOn tavoitteena on tarjota kattavat vuokra-asumisen vaihtoehdot ja erinomainen asiakaskokemus. SATOn omistuksessa vuoden 2016 lopussa yhteensä noin 25 300 asuntoa Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa ja Pietarissa.

Edistämme toiminnallamme kestävää kehitystä ja aloitteellisuutta sekä toimimme avoimessa vuorovaikutuksessa sidosryhmiemme kanssa lisäarvon tuottamiseksi. Toimimme pitkäjänteisesti ja kannattavasti. Kasvatamme asunto-omaisuuden arvoa investoinnein ja realisoinnein sekä korjaustoiminnalla.

SATO-konsernin liikevaihto vuonna 2016 oli uuden laskentakäytännön mukaisesti 263,0 miljoonaa euroa*, liikevoitto 267,2 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 219,4 miljoonaa euroa. SATOn sijoitusomaisuuden arvo on noin 3,4 miljardia euroa.

*Liikevaihtoluku on muutettu vastaamaan uutta laskentakäytäntöä. .