SATOlle 179 uutta kotia Helsingin Jätkäsaareen

22.5.2018

SATOn 75-vuotisjuhlavuosihanke Helsingin Jätkäsaaressa Atlantinkadulla on lähtenyt rakenteille. Kohteeseen tulee 147 vapaarahoitteista vuokra-asuntoa ja 32 perhekokokoluokan Hitas-omistusasuntoa. Hankkeen korkeatasoinen suunnitelma ja toteutuksen suuntaviivat ovat syntyneet kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun tuloksena vuonna 2015.

Image

Asunnot valmistuvat keväällä 2020. Vuokra-asuntoja rakennetaan aina erikokoisista yksiköistä ja kaksioista perheasuntoihin. Kokonaisuuteen tulee myös pieni liiketila. 

Kohteen suunnitelma ja toteutuksen suuntaviivat syntyivät kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun tuloksena. Kilpailun voitti Huttunen-Lipasti-Pakkanen Arkkitehdit ehdotuksellaan "MinMaxMix". Arvioinnin lähtökohtana oli arkkitehtuurin korkea taso sekä vastuullisuuden käytäntöön vieminen niin asukkaan kuin ympäristön ja taloudellisen kestävyydenkin näkökulmista.

- Jätkäsaari on kehittyvä ja erittäin vetovoimainen alue. Olemme iloisia, että meillä on kohteen valmistuttua tarjolla iso määrä vuokrakoteja hyvällä sijainnilla. SATO jatkaa kasvuaan päätoimialueillaan ja tavoitteenamme on tarjota uusia vuokra-asuntoja hyvien julkisten kulkuyhteyksien ja monipuolisten palvelujen läheisyyteen, sanoo SATOn investoinneista vastaava johtaja Antti Aarnio

- Helsingin kaupunki edesauttoi päättäväisesti hankkeen etenemistä ja osaltaan varmisti, että Jätkäsaaren alueelle syntyy lisää monipuolista asuntotarjontaa, Aarnio jatkaa.

Rakennus on korkea ja näkyy valmistuttuaan alueen maamerkkinä. Asunnoissa on tilavat parvekkeet ja viereinen Hyväntoivonpuisto tuo vehreyttä urbaaniin asumiseen. Taloyhtiöön tulee yhteiskäyttöauto asukkaiden käyttöön. Lähelle on tulossa myös kaupungin palvelukeskus. Kohteen urakoitsijana toimii Fira Oy.

- On hienoa, että saamme olla mukana toteuttamassa SATOn 75-vuotisjuhlavuosihanketta. Olemme toimineet SATOn kanssa yhdessä muissakin projekteissa ja tämä täydentää hienosti aikaisempaa yhteistyötä. Hanke myös jatkaa Firan vahvaa läsnäoloa Jätkäsaaressa, jossa Fira jatkaa fiksun asuinympäristön luomista, sanoo Fira Oy:n toimitusjohtaja Topi Laine.

Lisätietoja:

SATO Oyj
Antti Aarnio, liiketoimintajohtaja, p. 0201 34 4200 ja 040 164 7052