SATOn joululahjoitukset lasten auttamiseen

Dec 15, 2014

||
| - |
| Henkilökunta osallistuu joululahjoin Asuntosijoitusyhtiö SATO tekee tänä jouluna rahalahjoitukset sekä Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle että Hope Yhdessä & Yhteisesti ry:lle. Hope on myös järjestänyt SATOn pääkonttorissa työskenteleville satolaisille ja talon muille vuokralaisille mahdollisuuden ostaa joululahjoja vähävaraisille lapsille. Toimitusjohtaja Erkka Valkila: - Elämän alkutaival vaikuttaa aikuisuuden onnistumiseen ja siksi osoitamme joulumuistamisemme lapsiin liittyvään toimintaan. Tuemme viime vuoden tapaan Uusi Lastensairaala 2017 -hanketta osallistumalla sen joulutalkoisiin ja lisäksi teemme joululahjoituksen valtakunnalliselle vapaaehtoisjärjestölle, Hope ry;lle, joka toimii lasten paremman arjen puolesta Suomessa. -  Henkilöstömme toiveesta meillä on SATOtalossa lisäksi Hope ry:n toimittamilla lasten joululahjatoiveilla koristeltu joulukuusi. Kuusesta voivat satolaiset ja talon muissa yrityksissä työskentelevät täyttää toiveen tai kaksi ja hankitut lahjat toimitetaan suoraan toiveet esittäneille lapsille. Lisätietoja: SATO Oyj Toimitusjohtaja Erkka Valkila, p. 0201 34 4001 ja 050 620 50 |