SATOlle vastuullisuustyön Green Star -tunnustus

3.9.2015

||
| - |
| Eurooppalaisten asuntosijoitusyhtiöiden ryhmässä SATO sijoittui kolmanneksi GRESB (Global Real Estate Sustainability Benchmark) on arvioinut asuntosijoitusyhtiö SATOn vastuullisuusohjelman ja sijoittanut sen vertailun parhaaseen, Green Star -luokkaan. SATO oli omassa vertailuryhmässään, eurooppalaisten asuntosijoittajien joukossa kolmas kahdestakymmenestä. Maailmanlaajuisesti SATO oli noin 60 osallistuneesta asuntosijoittajasta viidenneksi paras. Kehitysjohtaja Kati Kniivilä SATOsta: - Osallistuimme vastuullisuuden vertailuun ensimmäistä kertaa ja ilahduimme hyvästä sijoituksestamme vertailuyrityksiin nähden. - Tekemämme työ energiatehokkuuden parantamiseksi, sidosryhmäyhteistyön kehittämiseksi ja toiminnan periaatteiden selkeyttämiseksi saivat tunnustusta. Viimeaikainen panostuksemme vastuullisuusraportointiin vaikutti myös tulokseen. - Koemme osallistumisen vastuullisuusvertailuun hyödyllisenä vastuullisuustoimenpiteiden kehittämisvälineenä jatkotyömme kannalta. Se antaa myös suuntaa vastuullisuuteen liittyvien toimenpiteiden sisällyttämiseksi arjen toimintaan. Vuoden 2015 GRESB raportin tulokset perustuvat vastuullisuutta koskevaan aineistoon, joka on kerätty 707 yhtiöltä ja rahastolta. Ne hallinnoivat 61 000 eri puolilla maailmaa sijaitsevaa kiinteistöä. Lue lisää GRESBistä: www.gresb.com Lisätietoja: SATO Oyj Kehitysjohtaja Kati Kniivilä, p. 0201 34 4106 ja 040 518 6931 |