SATO StudioKoti valittiin Toimittajien Tusinaan

Sep 9, 2015

||
| - |
| Asuntosijoitusyhtiö SATOn edullisen vuokra-asumisen konsepti, SATO StudioKoti, on valittu mukaan Sisustustoimittajat ry:n Toimittajien Tusinaan 2015. Investointipäällikkö Miikka Karjaluoto SATOsta: - SATO StudioKoti on herättänyt valtavasti kiinnostusta malliasunnon kesäkuisesta valmistumisesta lähtien. Kodin kokoon on kiinnitetty paljon huomiota - kuusitoista neliötä poikkeaa nykyasuntojen standardista. SATO StudioKodin ideaan kuuluu kodin käsitteen laajentuminen oman asunnon lisäksi talon muihin tiloihin: alakerrassa olevaan oleskelutilaan ja ylimmän kerroksen hulppeaan saunatilaan terasseineen. - Malliasunnon suosio Vantaan Asuntomessuilla ja nyt saatu sisustustoimittajien tunnustus kertovat kuitenkin siitä, että olemme onnistuneet luomaan kompaktista myös toimivaa, viihtyisää ja kaunista. - Ensimmäisen SATO StudioKoti -kohteen kaavamuutoshakemus on käsiteltävänä Vantaalla ja poikkeamislupahakemusta ollaan jättämässä sisään. Jos päätökset ovat SATOlle suotuisia, muuttavat ensimmäiset asukkaat Martinlaaksossa sijaitseviin koteihin vuoden 2017 aikana. Toimittaja Mari Meriläinen Sisustustoimittajat ry:stä: - SATO StudioKoti on kompakti minikoti ja hyvä vaihtoehto edullisen vuokra-asumisen tarpeeseen. Korkea tila tekee pienestäkin avaran ja sisustusratkaisut ovat tätä päivää. Plussaa tulee myös yhteisten tilojen luomasta yhteisöllisyydestä. Toimittajien Tusina on Sisustustoimittajat ry:n tunnustus kahdelletoista kiinnostavimmalle viimeisimmän vuoden aikana ilmestyneelle kotimaiselle sisustustuotteelle. Toimittajien Tusina 2015 julkistettiin tänään Habitare-messuilla Helsingin Messukeskuksessa. Lisätietoja: SATO Oyj Investointipäällikkö Miikka Karjaluoto, p. 0201 34 4068 ja 040 583 0385 Design Manager Piritta Kokkonen, p. 0201 34 4231 ja 050 524 0626 |
| Liitteet: SATO_StudioKoti_LIITE_FI_090915.pdf |