Balder on ilmoittanut hankkivansa 22,9 prosentin lisäosuuden SATOn ulkona olevista osakkeista

Dec 16, 2015

||
| - |
| SATO Oyj (”SATO”) on 15.12.2015 saanut tiedon, että Fastighets AB Balder on sopinut ostavansa 22,9 prosentin lisäosuuden SATOn ulkona olevista osakkeista Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalta. Kaupan jälkeen Balderin omistusosuus SATOn osakkeista nousee 53,3 prosenttiin. Taustaa Balderista Fastighets AB Balder on pörssilistattu kiinteistösijoitusyhtiö, joka tarjoaa toimitiloja ja asuntoja eri asiakasryhmille tukeutuen paikalliseen läsnäoloon. Balderin kiinteistöomaisuus oli vuoden 2015 syyskuun lopussa 39,9 miljardia Ruotsin kruunua. Balderin osake on listattu Tukholman pörssiin (NASDAQ Stockholm, Large Cap). Faktoja Balderista osavuosikatsauksen tammikuu-syyskuu 2015 mukaan: 466 kiinteistöä 2 750 kaupallista tilaa 14 380 asuntoa Viimeisen kymmenen vuoden aikana Balder on kasvanut yhdeksi Skandinavian suurimmista listatuista kiinteistösijoitusyhtiöistä. Yhtiö on kansainvälistänyt liiketoimintaansa tekemällä ensimmäisen kiinteistösijoituksensa Tanskaan vuonna 2010 ja vuonna 2014 Suomeen. Lisätietoja antaa: SATO Oyj Hallituksen puheenjohtaja Esa Lager, p. 040 506 5929 Toimitusjohtaja Saku Sipola, p. 0201 34 4001 tai 040 551 5953 |