Pidetään talkoot!

Talon yhteisissä talkoissa kaikilla on mukavaa: pihapiiri siistiytyy, naapurit tulevat tutuiksi ja samalla voi järjestää vaikka pihakirppiksen.

HYÖTYÄ JA HUVIA

Talkoissa tehdään arvokasta työtä, mutta tärkeintä on mukava tunnelma ja yhdessä tekeminen. Talkoot ovat oiva ajankohta tutustua naapureihin ja ideoida yhteistä toimintaa. Muista että talkoisiin osallistuminen on aina vapaaehtoista, mutta valmistelutehtävät kannattaa jakaa vastuuhenkilöille.

SOVI ETUKÄTEEN

Mieti työmäärä, tarvittavat työvälineet, ajankohta ja aikataulu. Ota yhteyttä palvelupäällikköön/isännöitsijään ja huoltoon ja sovi tehtävistä töistä sekä käytännön järjestelyistä. Samalla voit sopia tarvittavista hankinnoista ja lisätarpeista esimerkiksi jätekuljetuksiin. Laadi kutsu ilmoitustaululle.

Valmistaudu

Varaa tarvittavat työvälineet, kasvit, mullat yms. etukäteen. Tarkista ennen talkoita, että kaikilla osallistujilla on voimassaolevat vakuutukset tai sovi isännöitsijän kanssa yhteisen talkoovakuutuksen hankkimisesta. Varaa talkoopäiväksi pientä tarjoilua, grillimakkaroita ja virvokkeita.

Toimi yhdessä

Jaa talkoopäivänä tehtävät ja vastuuhenkilöt eri tehtäville. Iloitse yhdessä tekemisestä. Päivän päätteeksi nauti mukavasta yhdessäolosta.

Onko sinulla lisää talkoovinkkejä? Lähetä omat talkoovinkkisi osoitteeseen viestinta@sato.fi. Kaikille vinkin lähettäneille saapuu pieni lahja seuraavia talkoita varten.

Pihakirppis on kiva juttu

SATOn talossa voi järjestää pihakirppiksen. Se on mukava tapa päästä eroon itselle ylimääräisestä tavarasta ja kelpo keino tutustua naapureihin.

Ideana on, että oman talon pihalle voi pystyttää myyntipöydän kirppariperiaatteella. Myyntiin voi tuoda vaikka vain muutaman tavaran eikä pihakirppiksessä tarvitse huolehtia pöytävuokrasta, kuljetuksesta tai muista kustannuksista. Mitä useamman naapurin saa houkuteltua mukaan omine pöytineen, sitä mukavampaa meno on.

Pihakirppiksen järjestämiseen ei tarvita SATOlta erillistä lupaa, mutta tapahtumasta tulee kertoa etukäteen palvelupäällikölle/isännöitsijälle.

Jotta tieto pihakirppiksestä leviää ja paikalle saadaan ostajia, kannattaa kirppiksestä ilmoittaa maksutta osoitteessa www.pihakirppis.fi. Samasta osoitteesta löytyy myös neuvoja sekä valmiita julisteita kirppiksen mainostamiseen.

Kotona - innostu ideoista ja jaa omasi