Soukankaari 13 B

Espoo, Soukka
80
3h+k
Varattu

Iso pihapiiri - paljon tilaa leikkiä

Valoisia koteja Soukassa

Huoneiston pohjapiirrosta ei ole toistaiseksi saatavilla sähköisessä muodossa

Laajasta remontista valmistunut koti

Tilaa, avaruutta ja valoisuutta

Kaipaatko tilaa ja avaruutta ympärillesi? Siinä tapauksessa tämä juuri laajasta remontista valmistunut koti voi olla vastaus toiveisiisi. Monilta osin lähes uudenveroiseen asuntoon pääset muuttamaan vaikka saman tien. Remontissa koti on saanut mm. uuden vaalean laminaattilattian, seinät ja katot on maalattu puhtaan valkoisiksi, ja kylpyhuoneessa sekä seinät että lattiat ovat saaneet uuden laatoituksen. Myös keittiön kaapistot on uusittu, samoin kodinkoneet. Kodin pohjaratkaisu on toimiva ja asunnon kokoon nähden myös neliöitä on mukavasti. Iso avara olohuone on helppo sisustaa haluamanlaiseksi, ja olohuoneen jatkeena avautuvalla tilavalla parvekkeella on mukava nauttia lämpimistä kesäpäivistä. Erilliseen keittiöön sopii mainiosti vähän isompikin ruokapöytä. Tästä asunnosta ei myöskään puutu säilytystilaa. Erilliseen vaatehuoneeseen sopii vaatesäilytyksen lisäksi tarvittaessa esimerkiksi matkalaukut, varavuoteet kuin kausivaatteetkin.

Soukassa aistit meren läheisyyden. Meren lisäksi alueen leimaa-antavin piirre on upea luonto. Läheisessä Suvisaaristossa on kauniiden kävelypolkujen lisäksi mm. viihtyisä uimaranta. Alueella on laaja palveluvalikoima. Päivittäispalvelut löytyvät Soukan ostoskeskuksesta kävelyetäisyydeltä ja suuremmat hankinnat saa helposti tehtyä Kauppakeskus Lippulaivassa Espoonlahdessa tai Kauppakeskus Iso Omenassa Matinkylässä. Soukanraitin varrella ovat kaikki keskeiset julkiset palvelut. Myös koulu- ja päiväkoti ovat kävelyetäisyydellä.

Talomestari

Tästä talosta huolehtii SATO talomestari - asukkaiden luottohenkilö ja uuden ajan talonmies, jonka puoleen voit kääntyä asumisen arjessa.

Lue lisää
Ullakko, kellari tai irtaimistovarasto
Parveke
Laajakaista
Kuivaushuone
Pesutupa
Ulkoiluväline­varasto
Lemmikit tervetulleita
Talosauna
Väestönsuoja

Asunnon tiedot

Sijainti

Pinta-ala

80 m2


Huoneistotyyppi

3 huonetta + keittiö


Kerros

1/4


Rappu

B


Valmistunut

1971


Vapautuminen

Varattu


Hissi

Ei


Pesula

Kyllä


Savuton talo

Talossa saa tupakoida parvekkeella tai muualla erikseen tupakointiin osoitetuissa paikoissa


Lemmikit

Kyllä


Vuokra

 null/kk


Vesimaksu

24 €/hlö/kk


Sähkömaksu

Ei sisälly vuokraan


ARA

Ei


Kotivakuutus

Pakollinen


TV-järjestelmä

Kaapeli


Laajakaista

Vuokraan sisältyy 50 M laajakaistaliittymä. Voit hankkia lisänopeutta etuhintaan ottamalla yhteyttä operaattoriin Telia.


OmaSATO asumisen palvelu

Voit tarkistaa mm. sopimustietosi ja tuoreimmat asiakasedut sekä tehdä vikailmoituksen.

Talon tiedot

Sijainti

Vuokrattavia asuntoja

268


Rakennusten lukumäärä

9


Huoneisto tyypit

1h, 2h, 3h, 4h


Asuntojen koot

1h: 29 - 38 m2
2h: 50,5 - 62 m2
3h: 80 - 82,5 m2
4h: 94 - 99,5 m2


Energialuokka

F


Yleiset tilat

Kuivaushuone, Väestönsuoja, Ullakko, kellari tai irtaimistovarasto, Ulkoiluväline­varasto, Pesutupa, Talosauna


Autopaikka/pysäköinti

Kohteella löytyy pysäköintialue. Lisätiedot sato@tl-konserni.fi. Ei sisälly vuokraan.


Muut

Palvelupäällikkö / Isännöitsijä

Huoltoyhtiö

Tapiolan Lämpö Oy, Kalevalantie 5, 02130, ESPOO0207505360sato@tl-konserni.fi