Tamppikuja 3
Tampere, Hervanta

51,5 - 58,5 m2

0 asuntoa vapaana

Tamppikuja 3 Tampere, Hervanta
51,5 - 58,5 m2

Esteetöntä ja vaivatonta asumista yli 55-vuotiaille

Kaupunki kaupungissa
Asunto Oy Tampereen Waltteri sijaitsee Hervannan sydämessä kaikkien palveluiden välittömässä läheisyydessä. Asuntojen suunnittelussa on otettu huomioon ikääntyvän väestön tarpeet ja mahdollistettu joustava asuminen mahdollisimman pitkään omassa kodissa. Asukkaille on varattu autopaikat pihapiirissä olevasta pysäköintitalosta.

Taloyhtiö on tarkoitettu 55 vuotta täyttäneille henkilöille. Asumaan on mahdollisuus päästä myös sellaisten perheiden, joissa jonkun jäsenen toimintakyky on heikentynyt sairauden tai vamman takia.

Hervanta sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Hervanta on kooltaan ja asukasmäärältään pienen kaupungin kokoinen asuntoalue. Alueelta löytyvät kaikki palvelut, joten Tampereen keskustaan kulkeminen ei ole välttämätöntä. Kulkuyhteydet keskustaan ovat kuitenkin hyvät, bussiyhteyksiä on runsaasti, kevyenliikenteen väylät ovat monipuoliset ja omalla autolla kulkeminen on vaivatonta. Hervannassa on myös loistavat ulkoilumahdollisuudet. Lenkkeilymaastot ovat erinomaiset ja marjamaastot ovat lähellä. Uimaan pääsee niin luonnonvesiin kuin uimahalliinkin.



A29B850E-0D14-4977-A173-253D8BAE6373
 Ullakko, kellari tai irtaimistovarasto
C0B63CDE-618F-440B-873F-A88B4220F232
 Ulkoiluväline­varasto
BC0E85D6-F8AE-42BA-B02C-2D44F89F8D7B
 Lemmikit tervetulleita
DDAB4A8D-1454-4F9D-B755-5DFE3707AD16
 Pesutupa
509C190B-B4B8-4C88-B5B0-E83DE3EA4E4E
 Väestönsuoja
025D88AC-A5BF-4F70-875B-3996403A7CA0
 Kuivaushuone


Talon tiedot


Talon kuvat


Asunnot


Ei asuntoja

Kotikulmat

Talon kuvat


satofi-ssr-4daeb12-5-gd43c71a
IHANA KOTITALO! Uusi kotisi on vain muutaman klikkauksen päässä.