LoginContact

SATO osti Avaralta asuntoja Suomesta ja Pietarista

May 31, 2010

Samalla SATO myi Avaralle asuntoja Kuopiosta

SATO osti tänään Avaralta 123 vuokra-asuntoa Helsingin Haagasta, Espoon Leppävaarasta ja Tampereen keskustasta sekä 21 rakenteilla olevaa asuntoa Pietarista. Samassa yhteydessä SATO myi Avaralle 325 asuntoa Kuopiosta.

SATOn strategisena tavoitteena on asunto-omaisuuden kasvattaminen. Vuokra-asuntoinvestoinnit kohdistetaan Suomessa pääkaupunkiseudulle sekä Tampereen, Turun, Oulun ja Jyväskylän talousalueille ja lähialueilla Pietariin. Kuopion asunnoista luopuminen liittyy alueelliseen keskittymiseen. Tehdyn kaupan jälkeen SATOlla ei ole enää sijoituskiinteistöjä Kuopiossa.

”Kasvumahdollisuuksien lisäämiseksi aloitimme asuntosijoitustoiminnan Pietarissa vuonna 2007. Nyt ostetut asunnot sijaitsevat kohteessa, josta SATO on jo aiemmin hankkinut 21 asuntoa, joten ne täydentävät hyvin SATOn vuokra-asuntotarjontaa”, kertoo liiketoimintajohtaja Tuula Entelä SATOsta.

”Avaran strategiana on keskittyä asuntosijoittamiseen Suomessa. Pietarissa olleet liiketoiminnot eivät sisälly strategiaamme ja niistä päätettiin luopua”, kertoo Avara Asuntojen toimitusjohtaja Antti Mäntynen.

Lisätietoja antavat

SATO Oyj:
Liiketoimintajohtaja Tuula Entelä, puh. 0201 34 4007 ja 0400 612 914
Yksikön johtaja Antti Aarnio, puh. 0201 34 4200 ja 040 164 7052

Avara Asunnot Oy:
Toimitusjohtaja Antti Mäntynen puh. 0201 77 4564 ja 0400 984 261