Istuta puu parvekkeelle

Parvekepuu luo vehreää ja viihtyisää tunnelmaa, tarjoaa näkösuojaa ja tuottaa parhaimmillaan jopa satoa. Puusta on iloa vuosiksi, kun valitset oman parvekkeen olosuhteissa viihtyvän lajikkeen ja talvetat sen oikein.

Parvekkeelle istutettavan puun valinta kannattaa aloittaa miettimällä, millainen oma parveke on: iso vai pieni, paahteinen vai varjoisa, lasitettu vai avoparveke? Vaihtoehtoja on onneksi monia, joten jokaiselle parveketyypille löytyy sopiva ja omaa silmää miellyttävä puu.

Allergisen on lisäksi hyvä ottaa huomioon, että myös puuvartiset kasvit voivat aiheuttaa allergiaoireita.

Oliivipuu viihtyy paahteisellakin parvekkella. Digistailaus: Insite

Välimeren alueen puut viihtyvät auringossa

Aurinkoinen parveke on ihanteellinen kasvupaikka monille välimerenkasveille. Suosittuja ja helposti saatavilla olevia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi oliivipuu sekä sitruspuu, jotka oikein hoidettuina tuottavat kauniita hedelmiä.

Puiden hoito vaatii hieman vaivannäköä, sillä niitä täytyy kasvukaudella lannoittaa ja kastella säännöllisesti. Huolehdi myös siitä, että puu saa päivittäin useita tunteja suoraa auringonvaloa, mutta älä sijoita kasvia liian lähelle parvekelasia, jotta lehdet eivät pala.

Välimerenkasveista on iloa ympäri vuoden, kun siirrät ne sisätiloihin talvehtimaan. Ne tarvitsevat talvellakin valoisan mutta viileähkön paikan, ja sopivien olosuhteiden varmistamiseksi ne on hyvä sijoittaa ikkunan viereen tai kasvivalon alle.

Havupuu selviää ulkona myös talven yli. Digistailaus: Insite

Ikivihreä ja helppohoitoinen havupuu

Jos aurinko ei helli parvekettasi, katse kannattaa kääntää havukasveihin. Esimerkiksi tuija ja kuusi viihtyvät parhaiten puolivarjoisalla tai jopa varjoisalla paikalla. Liian paahteisella kasvupaikalla neulaset palavat herkästi ja multaa on vaikea pitää kosteana.

Valitse havupuulle aina huomattavasti taimea suurempi ruukku, jotta juuristolla on tilaa kasvaa. Puuta on silloin helppo hoitaa, sillä multa pysyy kosteana pitkään.

Riittävän iso ruukku on erityisen tärkeä siksi, että havupuu talvehtii ulkona, ja tällöin ruukussa oleva multa suojaa juuria kylmyydeltä.

Myös ruukun materiaaliin on syytä kiinnittää huomiota, jotta se kestää pakkaskelit. Sopivia materiaaleja ovat muun muassa betoni, sinkki tai kumi. Puu kannattaa lisäksi suojata huolellisesti varjostusverkolla tai pakkaspeitteellä talven ajaksi.

Kasvualustalla on suuri merkitys sille, miten havupuu menestyy. Varma valinta on kestomulta, joka on ilmavaa mutta pidättää hyvin kosteutta. Oikeissa olosuhteissa havukasvien hoito on kuitenkin varsin helppoa, sillä ne vaativat vain säännöllistä kastelua.

Lähteet: Plantagen, Plantagen, Meillä Kotona, Meillä Kotona, Kekkilä, Rakennusmaailma