Näin ryhdyt kaupunkiviljelijäksi

Mitä jos voisit käydä hakemassa salaattiisi tuoreita yrttejä ja meheviä tomaatteja kotitalosi pihalta? Kaupunkiviljely on helppoa ja juuri nyt on oikea aika vuodesta sen aloittamiseen. Keräsimme vinkit, joiden avulla pääset hyötykasvien viljelyssä alkuun. Vinkit pätevät etenkin SATOn vuokra-asuntojen pihoihin.

1. Tutki, sopiiko pihasi kaupunkiviljelyyn

Onko talosi pihalla multa-alustaa tai nurmikkoa, jonka päälle voisi laittaa istutuslaatikoita? Hyvä, niin kutsutut lavakaulukset ovat helppoja pystyttää ja kun niitä laittaa kaksi päällekkäin, multa pysyy pidempään kosteana ja kastelukorkeus on sopiva.

Jos pihallasi ei ole sopivaa nurmikkoa, sekään ei haittaa: markkinoilla on erilaisia ruukkuja ja jalallisia istutuslaatikoita.

2. Ole yhteydessä palvelupäällikköön

Ole mahdollisimman varhaisessa vaiheessa yhteydessä kotitalosi palvelupäällikköön tai isännöitsijään. Voitte yhdessä päättää, milloin ja miten pidätte asukaskokouksen, johon innokkaat pihaviljelijät voivat tulla mukaan. 

Kokouksessa kannattaa mm. sopia, askarteletteko kasvatuslaatikot itse vai ostatteko ne. SATO osallistuu kaupunkiviljelyn kustannuksiin maksamalla esimerkiksi yrttitaimia, silloin kun mukana on useampia talon asukkaita.

Voit kysellä myös naapureiltasi, innostaisiko heitä alkaa viljellä yhdessä. Voit innostaa heitä sillä, että viljely lisää yhteisöllisyyttä ja vihreät yrtit kaunistavat koko pihamaan ilmettä. Kasvien viljely ruukuissa tai istutuslaatikoissa on myös mukavaa perheen yhteistä puuhaa. Perheen pienimmätkin pääsevät osallistumaan kasvien kasteluun ja näkevät läheltä elämän ihmeen. Sopikaa keskenänne, miten vastuu viljelystä hoidetaan - kasteletteko viljelyksiä esimerkiksi vuoroviikoin?

3. Miettikää yhdessä, mitä haluaisitte viljellä

Pihalla voi kasvattaa kaikkia salaatin aineksia. Yrtit ovat erityisen helppoja kasvattaa. Hyviä kaupunkiviljelyyn sopivia yrttejä ovat esimerkiksi erilaiset basilikat, kuten tummalehtinen basilika ja ananasbasilika, sekä timjami, tilli, anisiiso, lehtipersilja, sitruunamelissa, meirami ja salvia sekä minttu. Salvia on voimakkaan makuinen mutta sopii hyvin esimerkiksi possu- ja grilliruokiin. Erilaiset mintut taas sujahtavat kesäjuomiin ja -ruokiin kuin itsestään.

Johonkin lavannurkkaan voi laittaa myös vaikkapa nopeasti kasvavan uudenseelanninpinaatin ja pensaskirsikkatomaatin, joka pysyy kompaktin pensasmaisena eikä kasva viljelylaatikkoon nähden liian isoksi.

4. Lähtekää ostoksille

Tehkää ostoslista. Laskekaa montako lavakaulusta tarvitsette ja paljonko multaa niihin menee. Lavakauluksia kannattaa laittaa kaksi päällekkäin. Kahden lavakauluksen kokonaisuuteen menee yhteensä kahdeksan 45 litran multasäkkiä. Säkit ovat suuria ja painavia, joten tarvitset pakettiauton ja useamman ihmisen niiden sekä lavakauluksien liikutteluun. Samalla saatte koko poppoo hyötyliikuntaa ja hyvää mieltä.

Yrtit myydään usein pienissä kasvatuslaatikoissa. Osta myös luomulannoitetta ja suojakangasta viljelylaatikon pohjalle. Kauppalistaan voi lisätä myös kastelukannun, pari istutuslapiota ja puutarhahanskoja kaikille innokkaille istuttajille.

Ja sitten almanakkaan mahdollisimman monelle sopiva istutuspäivä, jonka koittaessa naapuruston leipojat voivat ilahduttaa istuttajia pikkulämpimäisillä ja nekin, jotka eivät niin viljelystä innostu, ovat tervetulleita mukaan muuten vaan.

Ulkona yhdessä tekeminen on koronakeväänäkin ok, kunhan muistatte pitää turvavälit ja huomioida viranomaisten ohjeet. Jos porukkaa on paljon, maskia kannattaa käyttää pihallakin.

Lisää luettavaa:

A-lehtien Meillä kotona -sivustolla on yrteistä innostuneelle paljon tutkittavaa ›

Hyötykasviyhdistys ry:n perusajatuksena on auttaa kaupunkilaistuvia ihmisiä solmimaan uudellen yhteydet luontoon ›

Vinkit antoivat SATO ja Tapiolan lämmön puistopuutarhuri Hannele Kiuru. Juttu on alunperin julkaistu keväällä 2018 ja päivitetty keväällä 2021.