
Kierrätä vanhat tavarat vastuullisesti ja oikein
Löytyykö kodistasi tavaroita, vaatteita tai huonekaluja, joita et halua heittää pois, mutta et tiedä mihin ne pitäisi viedä? Tiedätkö, mitä et saa kuskata kotitalosi roskakatokseen? Näin kierrätät vanhat tavarasi fiksusti.
SATOkotien pihoilta ja pohjakerroksista löytyy monipuolinen jätepiste, jonne voit viedä lähes kaiken arjessa kerääntyvän jätteen. Uusimmissa vuokra-asunnoissamme kierrättäminen on huomioitu jo rakennusvaiheessa ja keittiöistä löytyy moniastiainen jätevaunu.
Vaikka kotipihalta löytyy kierrätyspiste, ei kaikkia tavaroita tai jätteitä voi viedä sinne. Minne sitten?
Älä heitä ehjää roskiin
Tavarat saavat uuden alun kierrätyskeskuksessa ja kirpputoreilla. Voit lahjoittaa ehjiä ja puhtaita tavaroita, kuten huonekaluja, vaatteita ja astioita. Muista kuitenkin, että tavaran pitää olla myyntikelpoinen. Voit lahjoittaa myös kosmetiikkaa ja hygieniatuotteita, mutta pakkausten on oltava uusia ja avaamattomia.
Lahjoituksen lisäksi voit antaa tavaran kaverille tai myydä sen. Esimerkiksi lasten vaatteita kannattaa myydä eteenpäin, sillä niille on aina kysyntää. Voit myydä vanhoja vaatteita ja tavaroita helposti esimerkiksi Facebookin ryhmissä.
Kun ostat käytettynä, säästät myös rahaa.
Hyväkuntoisten tavaroiden kierrättäminen ja mahdollinen uudelleenkäyttö säästää luonnonvaroja. Myös kierrätetyn tuotteen ostaminen omaan kotiin on taloudellisesti loistava vaihtoehto. Kirpputoreilta voit löytää aarteita, jotka eivät kiristä rahapussia. Lisäksi vaatteita voi ostaa käytettynä kirppareilta ja netistä.
Jos olet innokas tuunaamaan vaatteita tai huonekaluja, voit päivittää vanhoja tavaroitasi. Termi ”upcycling” tarkoittaa, että vanha tavara muutetaan uuteen muotoon, jolloin sillä on uusi käyttötarkoitus tai se on parempi laadultaan kuin ennen.
Katso täältä, mihin voit viedä kierrätettävän tavaran ›!
Mitä ei saa viedä roskakatokseen?
Kotitalon jätepisteeseen ei saa viedä huonekaluja, elektroniikkaa tai vaarallista jätettä. Jos olet antamassa pois esimerkiksi huonekalua, älä säilytä sitä roskakatoksessa tai talon pihalla. Sähkölaitteet, kuten mikrot ja kahvinkeittimet, pitää viedä sähköelektroniikkaromukeräykseen tai -pisteeseen, jonka löydät elektroniikkaliikkeestä. Kuulostaa tiukalta, mutta säännölle on syynsä: Sähköromu ja vaaralliset jätteet eivät ole turvallisia asuinympäristössä.
Vaarallisia jätteitä ja roskia ovat muun muassa:
- Akut ja paristot
- Maalit
- Ajoneuvojen jäteöljyt
- Vanhentuneet lääkkeet ja lääkeruiskut ja -neulat
- Kaasua sisältävät paineastiat
- Loisteputket
- Räjähteet, kuten ilotulitusraketit
Näin tunnistat vaarallisen jätteen ›
Vie vaarallisiin jätteisiin kuuluvat akut ja paristot niille tarkoitettuun paristokeräyslaatikkoon. Koska pattereissa ja akuissa on tulipalon vaara, niitä ei saa laittaa sekajätteeseen. Lääkkeet ja lääkeruiskut pitää viedä puolestaan apteekkiin.
Käytä noutopalvelua
Noutopalveluiden avulla saat tyhjennettyä kotisi kierrätettävästä tavarasta kerralla. Esimerkiksi Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen noutopalvelun hinta on edullisimmillaan 19,90 euroa. Kirpputori Fida tarjoaa ilmaisen noutopalvelun pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Lahdessa. Turun ekotorilta voit tilata kuljetuksen, joka maksaa edullisimmillaan 28 euroa.
Pääkaupunkiseudulla isot esineet, kuten huonekalut, voit laittaa Nouto-Sorttiin. Nouto-Sortti on maksullinen noutopalvelu niin rikkinäisille kuin ehjillekin tavaroille. Voit myös tarvittaessa viedä rikkinäiset tavarat ja jätteet itse Sortti-asemalle.
Artikkelia on päivitetty kesäkuussa 2023.