Parasta työssä on työkavereiden auttaminen

Lakimies Anna Saarinen auttaa satolaisia asumiseen liittyvissä juridisissa kysymyksissä. Annan mielestä parasta työssä on työkavereiden kiitos ja yhteiset onnistumiset.

Anna huolehtii SATOssa siitä, että vuokralaisten ja vuokranantajan väliset oikeudet ja velvollisuudet toteutuvat niin kuin pitää.

”Autan satolaisia muun muassa huoneenvuokralakiin, tietosuojaan ja erilaisiin yhtiöoikeudellisiin liittyvissä kysymyksissä. Käytännössä tehtäväni on katsoa arjen asioita juridisten silmälasien läpi.”, Anna kertoo.

Työ sisältää esimerkiksi sopimusten tekemistä, lainsäädäntömuutosten seuraamista ja erilaisten pienempien sekä isompien kysymysten ratkomista.

”Vastuullisuus pitää ottaa lakimiehen työssä huomioon ihan kaikessa. Lakien ja ohjeiden noudattaminen on oikeastaan vasta lähtökohta. Työssäni on todella tärkeää huolehtia tiedon ajantasaisuudesta ja jakaa omaa tietoa ja osaamista muille niin paljon kuin mahdollista”, Anna toteaa.

Anna kokee vastuullisen otteen läpileikkaavan kaikkien satolaisten työtä.

”Mielestäni meidän arvomme ’rima rohkeasti korkealle’ toteutuu tosi hyvin päivittäisessä työssä. Yritämme tehdä enemmän kuin vain välttämättömimmän, ja meillä on yhteinen päämäärä. Kaikki haluavat, että asiakas on tyytyväinen”.

Työkaverin kiitos palkitsee

SATOssa on töissä eri alojen asiantuntijoita, joiden osaamista hyödyntämällä erilaisiin haasteisiin löytyy parhaat mahdolliset ratkaisut. Yhteistyö ja avoin keskustelu ovat työn keskiössä.

Anna pyöräilee iloisena | SATO

”Minulle kaikkein tärkeintä on se, miten työtä tehdään yhdessä. Monimutkaisempiinkin haasteisiin löytyy ratkaisut yhdessä keskustellen. Yhdessä onnistumisen ilo näkyy vahvasti satolaisten arjessa”, Anna sanoo.

”Parasta työssäni on, kun työkaveri kiittää avustani, ja tiedän pystyneeni tarjoamaan hänen tarvitsemansa tiedon.”

Anna, miten kestävän kehityksen valinnat näkyvät arjessasi?

”Kierrätys on minulle ihan ehdoton juttu, ja kierrätän kaiken mahdollisen niin hyvin kuin pystyn. Yritän aina kuljettaa mukana kestokasseja, jotta kaupasta ei tarvitse ostaa muovipusseja. Lisäksi otan muutoinkin ympäristökysymykset huomioon ostoksissani ja kuljen työmatkat pyöräillen.”

Tutustu vielä yhteen satolaiseen: Ongelmanratkaisu ja työkavereiden tukeminen ovat Lyytisen Ilkalle työn suola »