Järjestys on eteisen ykkösjuttu

Eteinen on se osa asunnosta, jonka kohtaat ensimmäisenä astuessasi sisään. Siksi onkin hämmentävää, kuinka asunnon yleinen epäjärjestys alkaa usein näkyä ensimmäisenä juuri eteisessä. 

Eteisen järjestys

Eteisissä on yleensä kiinteät komerot, mutta etenkin vanhemmissa asunnoissa varusteena saattaa olla pelkkä naulakko hattuhyllyllä. Naulakko on käytännöllinen etenkin silloin, kun tilaa eteisessä on vähän – vaatetangon ja koukkujen ansiosta siihen mahtuu yllättävän moni nuttu. Usein kääntöpuolena on kuitenkin sotkuinen kokonaisuus, jossa hatut ovat hujan hajan, talvi- ja kesävaatteet iloisesti sekaisin.

Eteinen

Paitsi sekainen on eteinen myös usein asunnon pimein paikka. Yksinkertaisesti lähdimme siis tuomaan tähän eteiseen järjestystä ja valoa.

Ensimmäinen tehtävä on nostaa turhat nutut naulasta pois, aloittaa voit vaikka väärän vuodenajan varusteista. Järjestyksen ylläpitämisessä auttavat usein yksinkertaiset asiat. Mieti, mitä tavaroita eteisestä ensisijaisesti tarvitaan ja järjestä ne helppoon paikkaan. Lasten asusteet on hyvä asettaa lapselle sopivalle korkeudelle, esimerkiksi jakkaran päälle.

Eteinen, järjestys

Jos et halua käyttää säilytykseen tavallisia eteisen hyllylaatikoita, voi vaatteiden säilytykseen hakea ilmettä esimerkiksi hattulaatikoilla tai matkalaukuilla. Laita huivit, hanskat, pipot sekä kaikki muut mahdolliset asusteet laatikoihin ja pinoa ne hattuhyllylle. Tavaramäärän mukaan pino voi kasvaa korkeaksi, mutta eteinen pysyy järjestyksessä. Valoa eteiseen tuovat riittävän kirkkaat kohdevalaisimet.Valitse sellainen valaisin johon tulee useampi lamppu, jolloin saat riittävästi valoa tilaan. Voit myös kokeilla valoisuutta lisätäksesi vaaleamman sävyistä eteismattoa, jos eteisen lattia on tumma.

Oikeilla valinnoilla ja pienillä muutoksilla saa tavallisestakin eteisestä edustavan sisääntulon kotiin.

Naulakko SATOn vuokrakodin kiintokaluste; ruskea hattulaatikko Granit, muut kuvausrekvisiittaa; jakkara Kierrätyskeskus; matto White on White, vaatteet ja matkalaukku kuvausrekvisiittaa.

Löydä koti | SATOn vuokra-asunnot

Jos teet itse remonttia tai sisustat, jaa omat ideasi kanssamme, tägää kuvaan #satojaideoita. Ja jos haluat tuunata SATOkotiasi, tutustu omatoimiremonttiin »

Koti lisätty hakemukseesi!

Siirry hakemukseenPalaa hakutuloksiin