Asuntosijoitusyhtiö SATO teki sopimukset tulevista asuntokorjauksista

30.5.2012

Urakoitsijoiden kilpailutuksella tavoiteltiin hyvää asiakaspalvelua ja tehokkuutta

SATO on allekirjoittanut kaksivuotiset puitesopimukset 22 urakoitsijan kanssa. SATO käyttää vuosittain korjaustoimintaan ja asuntojen laadun parantamiseen yhteensä 30-40 miljoonaa euroa. Nyt tehtyjen sopimusten kohteena ovat asuntokorjaukset, joiden arvo on vuositasolla noin 9 miljoonaa euroa. Koko kiinteistön kattavat korjaukset kilpailutetaan projektikohtaisesti.

”Vanhat asuntokorjauksia koskevat sopimukset umpeutuivat ja uudessa kilpailutuksessa täsmensimme asiakaspalveluun liittyviä tavoitteitta. Haluamme varmistaa, että palvelumme asukkaille paranee myös huoneistoremonttien kohdalla”, kertoo yksikönjohtaja Juha-Pekka Järvenpää SATOsta.

”Käytännössä noin 4 000 SATO-kodissa remontoidaan joka vuosi. Suurin osa vuokra-asuntojen huoneistoremonteista toteutetaan kuun vaihteessa. On tärkeää, että meillä on useita urakoitsijoita varmistamaan, että esimerkiksi muuttaville asiakkaille ei koidu turhia viivästyksiä tai haittaa”, Järvenpää toteaa. ”Pelkkä remontoinnin ammattitaitoinen hoitaminen ei siis enää riitä, vaan urakoitsijoidenkin on osattava asiakaspalvelun salat.”

Lisätietoja:

SATO Oyj
Yksikön johtaja Juha-Pekka Järvenpää
p. 0201 34 4062 ja 040 513 8484