Kesätöihin SATOon
29.1.2025
SATO tarjoaa tulevana kesänä monipuolisia työmahdollisuuksia Pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella. Kesätöiden haku on avoinna 27.1.–16.2.2025. Työt alkavat touko-kesäkuussa ja jatkuvat pääsääntöisesti elokuun loppuun saakka.
SATO on 85-vuotias vastuullisen asumisen asiantuntija ja yksi Suomen suurimmista vuokranantajista. Kesällä 300 satolaisen joukko täydentyy yli 20 kesätyöntekijällä erityisesti teknisen kiinteistöhuollon tehtävissä. Tarjolla on lisäksi kesätöitä markkinoinnin, myynnin, asumisen ja asiakaspalvelun tiimeissä Helsingissä, Turussa ja Tampereella.
Tutustu avoimiin kesätyöpaikkoihin
Tarjoamme kodin 44 000 asukkaalle pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa. SATOkodit sijaitsevat lähellä palveluita ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella, jotta jokainen asukkaamme voisi keskittyä omannäköiseensä, huolettomaan elämään.
SATOn kesätyöhakua koordinoiva HR Partner Riikka Korhonen kertoo, että kaikilta kesätyöntekijöiltä odotetaan muun muassa palvelualttiutta, hyvää asennetta ja oma-aloitteisuutta. Tehtävissä tarvitaan suomen ja englannin kielen taitoa, muu kielitaito katsotaan eduksi. Tietyissä tehtävissä B-ajokortti on tarpeen.
"On upeaa, että pystymme tänäkin vuonna tarjoamaan kesätyömahdollisuuksia isolle joukolle tulevaisuuden tekijöitä. Suurin osa kesätöistämme on tarkoitettu arjen sankareillemme, kesätalomestareille, jotka yhdessä kokeneempien työkavereidensa kanssa mahdollistavat huolettoman arjen 44 000 asukkaallemme. SATOn kesätöissä on mahdollisuus sukeltaa vuokra-asumisen mielenkiintoiseen maailmaan ja päästä yhdistämään kodit ja asiakkaat. Moni satolainen on tullut meille ensin kesätyöntekijäksi, ja opintojen päätyttyä jäänyt pidemmäksikin aikaa töihin", vinkkaa Riikka Korhonen.
Lue, mitä kesätalomestarin työhön kuuluu
SATOn kesätyöntekijät saavat huolellisen perehdytyksen työhönsä, tietoa toimialasta ja täyden tuen muilta satolaisilta. Oma nimetty kesätutor tukee ja auttaa kesätyöntekijän työssä onnistumista koko työsuhteen ajan.
SATO on tutkitusti hyvä työpaikka: Tuoreimmassa Great Place to Work -tutkimuksessa 90 prosenttia satolaisista kertoi pitävänsä SATOa todella hyvänä työpaikkana. Vuonna 2024 SATO listattiin Suomen kuudenneksi parhaaksi työpaikaksi.
Kesätöiden haku on avoinna 27.1.–16.2.2025. Työt alkavat pääsääntöisesti touko-kesäkuussa ja jatkuvat elokuun loppuun saakka.
Paikkakohtaista lisätietoa saat kunkin kesätyön rekrytoivalta esihenkilöltä (ks. yksittäiset rekryilmoitukset). Yleisiin kesätyökysymyksiin vastaa Riikka Korhonen, HR Partner, SATO Oyj, riikka.korhonen@sato.fi
Katso avoimet työpaikat