SATO sai Great Place to Work -sertifikaatin

15.2.2023

SATOlle on myönnetty Great Place To Work® -sertifikaatti. ​Great Place To Work -sertifiointi™ on luotettava ja globaalisti arvostettu tunnustus, joka kertoo erinomaisesta työntekijäkokemuksesta, luottamukseen perustuvasta yrityskulttuurista ja sitoutuneisuudesta hyvän työpaikan rakentamiseen.

Satolaisista yhteensä 85 % kokee, että SATO on kokonaisuudessaan todella hyvä työpaikka. Erityisiksi vahvuuksiksi tutkimuksessa satolaisten vastausten pohjalta nousivat tasa-arvoisuus, johtajuus ja työntekijöiden hyvinvoinnista välittäminen. Kehityskohteita taas olivat muun muassa onnistumisten huomioiminen sekä kaikkien satolaisten entistä vahvempi mukaanotto kehitystyöhön ja työtä koskevaan päätöksentekoon.

”Olemme kiitollisia ja onnellisia tästä tuloksesta. Olemme tehneet koko organisaatiossa pitkäjänteisesti työtä SATOn kulttuurin kehittämiseksi ja se näkyy sertifioinnin tuloksissa. Vastausprosenttimme tutkimukseen oli huikea 88 %. Iso kiitos kaikille vastaajille”, SATOn henkilöstöjohtaja Johanna Koramo sanoo.

Great Place To Work on maailmanlaajuinen sertifiointiohjelma, joka antaa tunnustusta yrityksille myönteisestä, luottamukseen perustuvasta työpaikkakulttuurista. Sertifiointi perustuu Trust Index© -henkilöstökyselyyn, jossa työyhteisön ilmapiiriä arvioidaan 15 kriteerillä. GPTW-mallissa hyvä työpaikka rakentuu viidestä osa-alueesta: uskottavuus, kunnioitus, oikeudenmukaisuus, yhteishenki ja ylpeys. Näiden osa-alueiden toteutumista Great Place to Work mittaa perusteellisella työpaikkakulttuurin ja -ilmapiirin arvioinnilla. Sertifiointiin sisältyy kattava henkilöstökysely sekä yrityksen toimintatapojen ja käytäntöjen auditointi.

Lisätietoja:
SATO Oyj, henkilöstöjohtaja Johanna Koramo, puhelin 0201 344 083, johanna.koramo@sato.fi

SATO Oyj on vastuullisen vuokra-asumisen asiantuntija ja yksi Suomen suurimmista vuokranantajista. SATO omistaa noin 25 000 vuokra-asuntoa pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa.

SATOn tavoitteena on tarjota erinomainen asiakaskokemus ja kattavat vuokra-asumisen vaihtoehdot kaupungissa hyvien joukkoliikenneyhteyksien ja palvelujen äärellä. Edistämme kestävää kehitystä ja toimimme avoimessa vuorovaikutuksessa sidosryhmiemme kanssa. SATO investoi kannattavasti, vastuullisesti ja pitkäjänteisesti. Kasvatamme omaisuuden arvoa investoinnein ja realisoinnein sekä korjaustoiminnalla.

SATO-konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 291,2 miljoonaa euroa, liikevoitto 198,9 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 151,9 miljoonaa euroa. SATOn sijoituskiinteistöjen arvo on noin 5 miljardia euroa. www.sato.fi