SATOn asiakaslehti Kotona kansainvälisen lehtikilpailun finaalissa

Oct 28, 2010

Voittaja valitaan 24.11.

SATOn asiakaslehti Kotona selvitti tiensä finalistien joukkoon arvostetussa kansainvälisessä yritysjulkaisukilpailussa. Lehti osallistuu Paras asiakasjulkaisu (muu kuin kaupan ala) –sarjaan. Kilpailun voittajat palkitaan Lontoossa 24. marraskuuta.

Kilpailun järjestää Association of Publishing Agencies APA, Englannin asiakaslehtitalojen kattojärjestö. Perinteinen, syksyisin käytävä kilpailu on avoin kaikille asiakasjulkaisujen kustantajille ympäri maailmaa. Sitä pidetään Euroopan merkittävimpänä asiakasjulkaisujen kansainvälisenä kilpailuna.

Kovatasoiseen kilpailuun osallistui tänä vuonna viisisataa julkaisua viidestätoista maasta. Sarjoja oli kaikkiaan 25. Asiakasjulkaisusarjaan seuloutui kahdeksan finalistia. Kaikki kategoriat mukaan lukien finalistilistalla oli vain kaksi edustajaa Suomesta.

SATOlla on ollut asiakaslehti jo 1960-luvulta lähtien, nimi Kotona otettiin käyttöön vuonna 2006. Viimeiset kymmenen vuotta lehteä on tehty yhteistyössä Sanoma Magazines Finland Oy:n kanssa. Lehti sijoittui ykköseksi Suomessa ProComin viestinnän ammattilaiset asiakaslehtiarvioinnissa marraskuussa 2009.

Kotona on SATOn asiakkaille ilmainen etu ja tärkeä kanava SATOn asukasviestinnässä.

Lisätietoja:

SATO Oyj
Markkinointi- ja viestintäjohtaja Monica Aro
puh. 0201 34 4006 ja 0400 458 309
Asiakkuuspäällikkö Taina Hakamäki
puh. 0201 34 4055 ja 040 7556 194