SATOlle rakennusoikeutta noin 300 asunnolle Helsingin Taliin

Jun 28, 2007

SATO lanseeraa alueelle uuden asumista ja palvelua yhdistävän konseptin

Vuonna 2005 allekirjoitetun esisopimuksen mukaisesti SATO osti Elisa Oyj:ltä Helsingin Pitäjänmäeltä tontit, jotka mahdollistavat yhteensä noin 300 asunnon rakentamisen. Kauppahinnaltaan 13,2 miljoonan euron maa-alue sijaitsee Kutomotiellä rajoittuen etelä- ja länsiosiltaan Talin urheilupuistoon. Kaupan osapuolet ovat työstäneet viihtyisän asuntokorttelin rakentamisen mahdollistavan asemakaavamuutoksen yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Ostetut tontit sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien, työpaikkakeskittymän sekä urheilu- ja virkistysmahdollisuuksien vieressä.

”Helsingissä sijainniltaan ja kooltaan vastaavia alueita on harvoin tarjolla. Puitteet näkymiltään hyvien ja laadukkaiden asuntojen toteutukselle sekä miellyttävän kaupunkimaisen asuinympäristön luomiselle ovat erinomaiset. Toteutettavat asunnot tehdään omistus-, vuokra- ja senioriasunnoiksi. Autopaikat sijoitetaan pihakannen alle, josta on suora kulkuyhteys asuntoihin”, toteaa SATOn asuntorakennuttamisen toimialajohtaja Pekka Komulainen. Ensimmäisen kohteen rakennustyöt käynnistetään vuoden 2008 aikana.

SATOlla on suunnitteilla konsepti, jossa asumiseen yhdistetään kattavat arkielämää helpottavat palvelut. ”SATO haluaa olla edelläkävijänä kehittämässä asumisen laatua. Olemme luoneet toimivan laatuluokituksen vuokra-asuntoihin, omistusasunnon ostajille tarjoamme sisustusvaihtoehtoja muita toimijoita laajemmin, ja senioriasunnoissamme asuvat saavat palveluohjausta ja hoivapalveluja. Talissa suunnitelmissa on tuoda lisää mukavuutta arkeen mahdollistamalla esimerkiksi pesula-, siivous- ja ruokapalvelut kotiin helposti”, kertoo SATOn toimitusjohtaja Erkka Valkila.

Lisätietoja:

SATO OYJ
Toimitusjohtaja Erkka Valkila, puhelin 0201 34 4001, gsm 050 62 050
Toimialajohtaja Pekka Komulainen, puh. 0201 34 4008, gsm 050 62 016