SATO mukana Niittykummun metrokeskuksen toteuttamisessa

27.5.2014

Asuntosijoitusyhtiö SATO allekirjoitti tänään esisopimuksen Espoon Niittykummun metrokeskukseen sijoittuvista uusista vuokra-asunnoista. SATO, Espoon kaupunki, Länsimetro Oy ja SRV Yhtiöt Oyj sopivat pääperiaatteet keskuksen toteutuksesta, kustannusvastuista ja aikatauluista.

Haukilahdenkadun länsipuolen metrokeskuksen yhteyteen tulee sekä SATOn että SRV:n asuntoja, yhteensä noin 300 tyylikästä kaupunkikotia. 12- ja 24-kerroksiset talot valmistuvat vaiheittain vuoteen 2018 mennessä.
.

Liiketoimintajohtaja Tuula Entelä SATOsta:

- SATO on ollut vuosikymmenen alusta vahvasti mukana kaavoittamassa Niittykummun tulevan metroaseman ympäristöä, josta kehittyy yksi Espoon merkittävimmistä uusista asuinalueista.

- Investoinnilla kasvatamme vuokra-asuntotarjontaamme vastataksemme pääkaupunkiseudun lisääntyvään vuokra-asuntotarpeeseen. Metron ja palvelujen välitön läheisyys tekee alueesta erityisen houkuttelevan.
.

Metrokeskusta ympäröivien kortteleiden kaavoittaminen jatkuu, ja alueelle on tulevaisuudessa suunnitteilla lisää SATOn vuokra-asuntoja.
.

Liite
Havainnekuva metrokeskuksesta

Lisätietoja:

SATO Oyj
Liiketoimintajohtaja Tuula Entelä, p. 0201 34 4007 ja 0400 612 914
Yksikön johtaja Antti Aarnio, p. 0201 34 4200 ja 040 164 7052

 

Koti lisätty hakemukseesi!

Siirry hakemukseenPalaa hakutuloksiin