Sato.fi uudistui

16.12.2013

Päämäärinä päätelaiteriippumattomuus ja asioimisen helppous

Asuntosijoitusyhtiö SATOn nettisivusto sato.fi on uudistunut. Sivustouudistuksella halutaan helpottaa SATO Vuokra- ja SATO OmistusKotien hakua ja asukkaiden asiointia vahvan visuaalisen identiteetin yhtenäistämisen lisäksi. Mobiililaitteiden yleistyttyä palvelusta tehtiin päätelaiteriippumaton.

Asiakkuus- ja viestintäjohtaja Monica Aro SATOsta:

- SATOn tavoitteena on erinomaisen asiakaskokemuksen tarjoaminen asiakkuuden eri vaiheissa. Haluamme tehdä sekä vuokra- että omistusasuntojen löytämisestä ja SATOn asunnoissa asuvien asiakkaiden asioinnista helppoa, oli asiakas sitten kotosalla isomman koneen ääressä tai lähijunassa älypuhelin kädessään. Asiakaskokemuksen kannalta on tärkeää, että sato.fi toimii sujuvasti kaikilla laitteilla, pysty ja vaakasuunnassa selailtaessa, kiinteässä verkossa ja langattomasti.

- Myös sivuston visuaalisuus on sekä meille että asiakkaille tärkeää. Viime vuonna uusitun SATOn logon ympärille oli helppo luoda raikas ja hyväntuulinen kokonaisuus, jossa väri- ja kuvamaailma tukevat sivustolta löytyvää tietoa.

- Uusitut sijoittajille ja medialle suunnatut osat on tehty helposti navigoitaviksi ja monipuolista informaatiota tarjoaviksi.

- Työmme jatkuu ja sähköisiä palveluja kehitetään edelleen. Tammikuussa avaamme ensimmäisen iPhone-sovelluksen, jonka avulla asunnon löytäminen karttahakupalvelun avulla onnistuu nopeasti.
.

Lisätietoja:

SATO Oyj
Asiakkuus- ja viestintäjohtaja Monica Aro, p. 0201 34 4006 ja 0400 458 309