Vastuullisuusraportti 2022: SATOn tavoitteena olla vastuullisen vuokra-asumisen edelläkävijä

17.2.2023

SATOn vastuullisuusraportti 2022 on julkaistu.Julkaisimme viime syksynä uuden vastuullisuusohjelman, jonka visiona on olla vastuullisen vuokra-asumisen edelläkävijä.

”SATO on yksi Suomen suurimmista vuokranantajista, ja siksi meillä on mahdollisuus vaikuttaa merkittävästi kestävän asumisen ratkaisuihin. Pitkäaikaisena asuntosijoittajana, rakennuttajana ja omistajana voimme vaikuttaa vastuullisiin valintoihin kiinteistöjemme koko elinkaaren ajan”, SATOn toimitusjohtaja Antti Aarnio sanoo.

”Mahdollistamme asukkaillemme vastuullisen tavan asua ja kannustamme heitä kestäviin valintoihin arjessa”, Aarnio jatkaa.

Yhdeksäs peräkkäinen GRI-ohjeiston mukaan laadittu vastuullisuusraportti kertoo SATOn vastuullisuustyöstä vuoden 2022 aikana.

SATOn järjestyksessään jo toinen vastuullisuusohjelma julkaistiin viime syksynä. Vastuullisuusohjelman teemoina ovat kestävä asuminen, hyvinvoivat yhteisöt sekä vastuullinen kannattavuus. SATO on sitoutunut vastuullisuustavoitteissaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Viime syksynä SATO valittiin ensimmäisenä vuokra-asumisen toimijana mukaan Ostavastuullisesti.fi -palveluun. Ulkopuolinen kestävän tuotannon ja kulutuksen asiantuntijoista koostuva vastuullisuuspaneeli valitsi kuusi SATOn kotitaloa: Lupajantie 2 Helsingin Mellunkylässä, Jokiniityntie 28 Kirkkonummella, Lincolninaukio 4 Vantaan Keimolassa, Kotkatie 6 Espoossa sekä Jokiniementie 46 ja 48 Helsingin Veräjämäessä mukaan sivustolle kestävämpien valintojen joukkoon. Osallistuimme myös viime vuonna käynnistyneeseen Raklin Green Homes -toimintaan, jossa meillä oli yhteensä 1 100 Green Homes -kotia, joissa on joko maalämpö tai kulutusperustainen vedenlaskutus tai molemmat.

Kertomusvuonna SATO osallistui valtakunnallisiin energiansäästötalkoisiin, sillä sähkön kokoaikainen riittävyys ja lämmöntuotannon turvaaminen talven lämmityskaudelle oli tärkeää. Energiansäästötoimenpiteitä tarvitaan myös ilmastonmuutoksen torjumiseksi sekä kestävän kehityksen mukaisten energian tuotantotapojen lisäämiseksi. SATOssa on tehty jo vuosia pitkäjänteisesti työtä energiatehokkuuden parantamiseksi.

SATOn vastuullisuusraportti 2022 on yhdeksäs peräkkäinen GRI-ohjeiston mukaan laadittu raportti. Voit tutustua vastuullisuusraporttiin ja SATOn vastuullisuustyöhön osoitteessa: https://www.sato.fi/fi/vuosikertomus-2022

Lisätietoja:

SATO Oyj

Vastuullisuuspäällikkö, Susanna Kari González, susanna.kari.gonzalez@sato.fi,
p. 0201 34 4194

Viestintäpäällikkö, Jenni Rantanen, jenni.rantanen@sato.fi, p. 050 386 4381

SATO Oyj on vastuullisen vuokra-asumisen asiantuntija ja yksi Suomen suurimmista vuokranantajista. SATO omistaa noin 25 000 vuokra-asuntoa pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa.

SATOn tavoitteena on tarjota erinomainen asiakaskokemus ja kattavat vuokra-asumisen vaihtoehdot kaupungissa hyvien joukkoliikenneyhteyksien ja palvelujen äärellä. Edistämme kestävää kehitystä ja toimimme avoimessa vuorovaikutuksessa sidosryhmiemme kanssa. SATO investoi kannattavasti, vastuullisesti ja pitkäjänteisesti. Kasvatamme omaisuuden arvoa investoinnein ja realisoinnein sekä korjaustoiminnalla.

SATO-konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 291,2 miljoonaa euroa, liikevoitto 198,9 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 151,9 miljoonaa euroa. SATOn sijoituskiinteistöjen arvo on noin 5 miljardia euroa. www.sato.fi

Liite