Siirry pääsisältöön

Tapiolan senioritalossa nautitaan sujuvasta ja ilahduttavan yhteisöllisestä arjesta

Kielikerhoja, soppapäiviä ja naapureita, jotka tulevat tarvittaessa noutamaan vaikka kotiovelta asti. Tervetuloa kurkistamaan, millaista elämä on Tapiolan yhteisöllisessä senioritalossa.

On kaunis ja aurinkoinen elokuinen päivä, kun istuudumme Eilan, Inarin, Seijan ja Sirpan kanssa Tapiolan Kaupinkalliontien senioritalon oleskelutilan suuren pöydän ääreen. Kodikasta huonetta koristavat värikkäät origamiperhoset, joita yksi talon yli 90-vuotiaista asukkaista on opettanut muita tekemään. Pöydänkulmalla lepää muistojen kirja, johon on tallennettu kuvia ja sattumuksia yhteisistä juhlista, retkistä ja ruokahetkistä.

Tunnelma pöydän ympärillä on lämmin, iloinen ja kotoisa. Jotain samaa Sirpakin aisti kuusi vuotta sitten tullessaan ensimmäistä kertaa katsomaan tulevaa kotiaan.

”Ajattelin heti, että tänne minä haluan muuttaa.”

Senioreita pöydän ympärillä. Kuva on sumea tahallaan.

Seniorius on Kaupinkalliontiellä sangen joustava käsite. Taloon voi muuttaa 55 vuotta täytettyään, mutta ”junnuja” tässä senioritalossa ei juurikaan asusta.

”Sen sijaan meillä on jalallisia ja jalattomia”, Sirpa nauraa viitaten omin jaloin ja apuvälineiden kanssa liikkujiin.

”Mutta kaikilla päät toimii!”

Senioritalo teki arjesta helpompaa

Pöydän ympärille kokoontuneista naisista moni päätti muuttaa senioritaloon, kun vanha omakoti- tai rivitalo alkoi tuntua turhan suurelta ja työläältä tai elämä siellä yksinäiseltä. Kaupinkalliontiellä houkuttelivat kompaktimman kodin lisäksi esteettömyys, keskeinen sijainti sekä se, että ympärillä olisi muitakin ihmisiä.

Etualalla rollaattori, jossa värikäs käsilaukku. Taustalla asukkaita pöyvän ympärillä.

”Täällä on helppo kulkea, kynnyksiä ei ole ja keittiöt on suunniteltu niin, että niissä on helppo työskennellä”, kertoo Sirpa.

”Ja kauppakeskus Ainoaankin on vain 450 askelta!” Eila jatkaa. ”Siellä on kaikki, mitä voi tarvita.”

Sirpa muistaa, kuinka ystävät aluksi ihmettelivät hänen muuttoaikeitaan: ”Kun ystäväni kuulivat minun suunnittelevan muuttoa senioritaloon, he luulivat, että kyseessä on joku hoivakoti. Sitä tämä ei todellakaan ole!”

Eila nyökkää: ”Minulle tämä oli ihan unelmaratkaisu. Olen viihtynyt täällä todella hyvin, enkä vaihtaisi päivääkään pois.”

Senioritalon asukkaiden tekemiä monivärisiä paperiperhosia yhteistilan pylväässä. Taustalla ikkuna.

Omakotitalosta senioritaloon vuokralle muuttaneelle Inarille oli puolestaan selvää, ettei hän enää halunnut uutta omistusasuntoa. ”Vuokralla asuminen on helpompaa ja huolettomampaa”, hän sanoo.

Yksi syy huolettomuuteen on se, että kodin korjaus- ja huoltotöihin saa apua SATOn tutulta talomestarilta.

”Meidän talomestarimme on aivan fantastinen mies! Niin ystävällinen ja auttavainen”, Sirpa kehuu.

”Siinä ei kauan nokka tuhise, kun hän käy täällä korjaamassa asioita.”

Kielikerhoja, lukupiirejä, liikuntaa ja yhteislaulua

Kaupinkalliontien kotitalon viikko-ohjelma on pullollaan yhteistä tekemistä, kuten kielikerhoja ja lukupiirejä, kortinpeluuta, liikuntaa, yhteislaulua, kahvihetkiä ja soppapäiviä.

”Ihastuin erityisesti englannintunteihin! Meillä oli todella hauskaa siellä”, Inari kertoo.

Kuva värikkäästä laulukirjasta.

Yhdestä asiasta kaikki ovat samaa mieltä: yhteiset soppapäivät ja kahvihetket ovat viikon kohokohtia.

Myös talon vanhimpien asukkaiden syntymäpäiviä vietetään asiaankuuluvin menoin: Eila leipoo kakun, onnittelulaulu raikaa ja päivänsankarit saavat paistatella huomion keskipisteenä.

”Nuo hetket ovat jääneet mieleen erityisen juhlavina ja kunnioittavina. Synttärisankarit ovat kunniavieraita, ja silloin on heidän päivänsä”, Eila sanoo.

Muistojen kirjassa on kuvia syntymäpäivistä. Kuvassa näkyy asukkaan käsi, jossa sormuksia ja punaiseksi maalatut kynnet.

Lähes koko täyteläinen viikko-ohjelma on asukkaiden itsensä järjestämä.

”Eila on talomme moottori ja hengetär, joka saa asioita tapahtumaan”, Seija paljastaa.

”Haluan, että meillä on kaikki hyvin”, sanoo Eila ja jatkaa: ”Yhteinen tekeminen auttaa tavoittamaan myös hiljaisempia ja yksin asuvia asukkaita.”

Vapaaehtoisuuteen perustuvaa yhteisöllisyyttä

Koko kööri on yhtä mieltä siitä, että talon ehdoton valtti ovat ihmiset ja aito toisista välittäminen. Kun Inari muutti Kaupinkalliontielle, ei hän ehtinyt saada vielä tavaroitaankaan sisään ennen ensimmäisiä tervetulotoivotuksia.

”Olimme vasta tuomassa tavaroitani tyttäreni kanssa, kun Eila oli jo ovella vastassa toivottamassa tervetulleeksi”, Inari kertoo.

”Minut otettiin vastaan kuin olisin ollut vanha tuttu."

”Meillä on täällä ihmeellistä yhteisöllisyyttä”, Eila kuvailee. ”Autamme ja huolehdimme toisistamme. Ja huumoria meillä riittää!”

Asukkaiden etunimillä varustetut pyykkipojat telineessään valmiina seuraavaan yhteiskokoontumiseen.

Yhteisöllisyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi olla mukana kaikessa.

”Toisin kuin joissain paikoissa, täällä kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen. On täysin itsestä kiinni, haluaako osallistua vai ei”, Seija sanoo.

Jos mukaan kuitenkin tekee mieli, mutta yksin lähteminen arveluttaa, hakevat Eila ja kumppanit mukaan vaikka kotiovelta asti.

”Ketään ei jätetä yksin”, sanoo Sirpa painokkaasti.