Siirry pääsisältöön

Kyläkoulusta 60 neliön kaksioon

Kristina ja Mikko muuttivat vuosi sitten maalta takaisin kaupunkiin. 700-neliöinen vanha kyläkoulu vaihtui 60 neliön kerrostalokaksioon. Miltä muutos tuntuu?

Itä-Pasilassa sijaitsevan kerrostalon seitsemännen kerroksen ikkunoista avautuu näkymä kahteen suuntaan kauas yli Helsingin kattojen. Tähän maisemaan SATOkodin asukkaat Kristina ja Mikko Quist ihastuivat heti vuokra-asunnon nähdessään.

”Vapaus, se tulee ensimmäisenä mieleen. Maisemasta ja sitten siitä, että hyvien yhteyksien varrella sijaitsevasta vuokrakodista pääsee hetkessä kaikkialle. Pyörällä, bussilla, ratikalla tai junalla. Täällä tuntuu, että kaikki on mahdollista”, Kristina hymyilee.

Kristina ja Mikko muuttivat vuosi sitten maalta takaisin kaupunkiin. 700-neliöinen vanha kyläkoulu vaihtui 60 neliön kerrostalokaksioon. Kun entinen koti oli saatu myytyä, asunnon ostaminen ei houkutellut kumpaakaan.

”On ihanaa, kun kaikki on valmiina! Ei tarvi tehdä lumitöitä tai lämmittää valtavaa tilaa. Eikä miettiä millä korjaa seuraavan repsottavan kohdan, ei huolia oikeastaan mistään. Voi mennä ja tulla ja vaan olla”, Kristina huokaisee onnellisena.

Kotia etsiessään he vertailivat eri vuokranantajien tarjontaa netissä ja kävivät katsomassa muutamaa asuntoa. Alue oli pariskunnalle ennestään tuttu. Sinne he maatiaiskissa Mörtin ja pitbull-vanhus Röpsyn kanssa halusivat ja siellä SATOlla oli paras valikoima.

”Tämä koti näyttää ja tuntuu meiltä. Se on kompakti, kodikas ja mukava. Ja sitten on tuo maisema”, Kristina ja Mikko kertovat täydentäen toistensa lauseet.

Omannäköinen, toimiva arki

Persoonallisuutta ei helsinkiläispariskunnan kodista puutu. Värejä rakastavan vaatturiopiskelijan ja lemmikkien hyvinvoinnista sisältöä tekevän tutkijan seinät ovat täynnä itse tehtyä taidetta. Erilaisia teoksia on niin makuuhuoneessa, eteisessä ja keittiössä kuin olohuoneessakin, jossa on myös molempien työpisteet.

”Meidän ei ole tarkoitus lähteä tästä mihinkään. Tämä on meille juuri sopiva. Ehkä studiotilaa voisi jostain joskus vuokrata lisää”, Mikko miettii.

”Tämä koti näyttää ja tuntuu meiltä. Se on kompakti, kodikas ja mukava.”

Muutto uuteen kotiin oli helppo. Kokonaisesta kyläkoulusta kaksioon muuttaessaan Kristina ja Mikko ottivat mukaansa vain ne tavarat, jotka kokivat kaikkein tärkeimmiksi.

Kerrostalokodin kalusteet ovat varta vasten sinne löydettyjä – kierrätettyjä ja tuunattuja. Kirpputoreilla käyminen on pariskunnan harrastus. Vastaan tulleet aarteet tarinoineen ovat heille tärkeä yhteinen juttu.

”Esimerkiksi makuuhuoneen verhot ovat kerrassaan hauskat! Ei me tällaisia ikinä oltais kaupasta ostettu, mutta löydettynä nämä ovat meille täydelliset tähän”, Kristina naurahtaa ja lisää, että ilmaislaareista saa myös mahtavaa raaka-ainetta ompelutöihin.

Kristinan astetta jykevämpi teollinen ompelukone ja Terveet tassut -sivuille sisältöä tekevän Mikon äänitysstudio hallitsevat olohuoneen sisustusta.

Kun molemmat tekevät töitä kotoaan käsin, on erityisen tärkeää, että arki sujuu ja kaikki rullaa. Vuokra-asumisen ihanuus konkretisoituu heidän mielestään juuri tässä: SATOn asukkaina he saavat keskittyä omiin juttuihinsa ja vuokranantajan osaavat ammattilaiset hoitavat oman tonttinsa.

”SATOn kanssa asiat vaan hoituu, ihan niin kuin itsestään. On tosi viihtyisää olla, pihat on siistit ja siivooja pitää huolta käytävistä. Viesteihin vastataan aina, ja jos jotain on tullut vaikka tiskikoneen kanssa, homma on heti hoidettu”, he kiittävät.

Koti keskellä kaikkea

Kristina ja Mikko nauttivat kaupungin sykkeestä: siitä, että kaikki palvelut ovat lähellä ja ympärillä tapahtuu koko ajan jotain. He eivät koe elämisen ääniä millään tavalla ongelmana, päinvastoin, maalla asuessa oli usein liiankin hiljaista.

”Alue on eloisa ja talossa kahdeksan kerrosta. Aina on joku tulossa tai menossa ja se on mukavaa”, Mikko sanoo.

Kristinan ja Mikon kanssa samassa 70-luvulla rakennetussa SATOtalossa asuu paljon eri kulttuureista tulevia ihmisiä ja maailman kansalaisina pariskunta pitää itseäänkin. ”Naapurit ovat mukavia ja aina superiloisia. Moikkaavat ja vaihtavat muutaman sanan. On meidät kutsuttu kerran ex tempore filippiiniläisille syntymäpäivillekin”, Mikko naurahtaa.

Kristina tunnustautuu 70-lukufaniksi ja kertoo pitävänsä ajalle ominaisten korkeiden betonirakennusten ulkonäöstä sekä pohjaratkaisuista, joissa hukkaneliöitä ei ole. Heidänkin asunnossaan isot ikkunat tuovat valoa avariin huoneisiin useammasta suunnasta ja lasitettu parveke lisää elintilaa varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn.

”Säilytystilaa saisi aina olla enemmän, kun on noita harrastuksia. Askartelut ja ompelujutut ja kaikki Mikon soittimet”, Kristina sanoo.

”Kitarat, trumpetti, alttohuilu, haitari, mitä näitä nyt on”, omaksi ilokseen laulava ja erilaisissa kokoonpanoissa soittava Mikko luettelee hymyssä suin.

Mikko on Kristinan kanssa samaa mieltä kodin hyvästä pohjasta. Hän lisää hyvien puolien listaan vielä kellarissa sijaitsevan oman autotallin sekä taloyhtiön saunan talon ylimmässä kerroksessa.

”Oma saunavuoro me otettiin vasta pari viikkoa sitten. Ollaan käyty maanantaisin yhteisvuorolla kotitalon lenkkisaunassa. Mikään luksus-spa se ei ole, mutta ajanhengen mukaisesti oikein mukava ja kiva. Sieltäkin näkee kauas”, Mikko sanoo.

Tuparit Kristinalla ja Mikolla on vielä pitämättä. Välttämättä niitä ei koskaan pidetäkään, kun tilaa asunnossa ei isommille juhlille liikaa ole. Mutta ystäviään he kutsuvat mielellään kyläilemään, syömään ja istumaan iltaa.

Mikko on kaksikosta kovempi kokki.

”Mikko kokkaa ja minä syön. Mikon bravuuri on perjantaipasta. Se on joka kerta vähän erilainen, mutta aina täydellisen hyvä”, Kristina hymyilee.