Siirry pääsisältöön

Petri on kotitalonsa talkoodynamo, jolle yhdessä tekeminen on sydämen asia

Hannuksessa asuva Petri Saari on ihastuttavan aktiivinen asukas, joka jeesii mielellään satolaisia ja vaalii yhteisöllisyyttä. Hän uskoo, että suurin osa ihmisistä nauttii yhdessä tekemisestä ja jutustelusta, kunhan joku uskalikko ensin polkaisee homman käyntiin.

”Koti on tärkeä paikka ihmiselle, ja pihapiirikin on osa kotia! Siksi on mukavaa, että on hyvä meininki myös niiden ympäröivien ihmisten kanssa. Kun yhdessä tehdään ja hengaillaan, luodaan samalla yhteisöllisyyttä”, Petri Saari sanoo.

Petri asuu vaimonsa, lapsensa ja koiransa kanssa kohinalla kasvavan Finnoon vieressä ja viihtyy erinomaisen hyvin. Itse asiassa hän on niin tykästynyt kotitaloonsa ja -kulmiinsa, että muutti juuri samassa talossa jo toiseen SATOn vuokra-asuntoon.

”Vaihto sujui niin kivasti. Sen kun kantoi kamat vain seinän toiselle puolelle”, Petri iloitsee. ”Tässä on niin monta syytä, miksi tykätään asua täällä.”

Erityisesti Petri nauttii Espoon rantaraitin ja meren läheisyydestä, ja siitä, että kaikkialle on lyhyt matka: Finnoon metroasema sijaitsee aivan kadun toisella puolella ja treenikämppäkin vain kivenheiton päässä.

”Tästä pääsee helposti liikkumaan. Lisäksi alue on rauhallinen ja täällä on tosi hyvä meininki. Naapurit ovat erittäin mukavia: morjestavat iloisesti ja kunnioittavat hiljaisuusaikoja.”

Talkoot ovat erinomainen tapa luoda yhteisöllisyyttä

Petrin mielestä paras tapa tutustua naapureihin on yksinkertainen: yhdessä tekeminen.

”Olen aina tykännyt yhteisöllisyydestä ja siitä, että järjestetään asioita itse. Siihen olen tässäkin kodissa pyrkinyt”, Petri kertoo.

Petrin löytää usein kotitalonsa pihalta haravan varresta tai uppoutuneena muihin pihapuuhiin. Mutta miehen mielestä parasta on kuitenkin se, kun yhteisestä ympäristöstä huolehditaan yhdessä.

”Arvostan sitä, että porukalla tehdään itse talkoohengessä. Ja talkoisiinhan kuuluu tietenkin hengailu ja safkailu, vähän kuin palkintona tehdystä työstä”, Petri sanoo.

”Kun kokoonnutaan ruoan ääreen ja suunnitellaan yhdessä mitä tehdään, lähtee homma heti ihan uudelle tasolle.”

Naapureista ystäviksi

Petri ajattelee, että moni kaipaisi enemmän yhteyttä naapureihinsa, muttei välttämättä osaa rikkoa jäätä.

SATOn asukas Petri pussaa koiraansa Nuppua otsaan olohuoneessa, jonka vaaleassa sisustuksessa sinisiä tehostevärejä.

”Kokemukseni on, että ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä haluaisi kommunikoida toisilleen, mutta ei välttämättä uskalla”, Petri tuumii. ”Mutta sitten kun joku sen juttelun polkaisee käyntiin, niin siitä se lähtee ja jännitys raukeaa. Ja sitten onkin kahta kivampaa, ja syntyy niitä kivoja hetkiä ja juttuja porukalla."

Parhaimmillaan naapuruus kasvaa ihan ystävyydeksi asti. Moni Petrin entinen naapuri on yhä osa hänen elämäänsä – yksi soittaa jopa rumpuja hänen bändissään.

”Minulle on jäänyt paljon frendejä aikaisemmista asunnoistani”, Petri sanoo.

Mukavia ihmisiä ja mutkatonta yhteistyötä

Petrille yhteistyö SATOn kanssa näyttäytyy sujuvana ja mutkattomana tekemisenä puolin ja toisin.

“Olen sanonut palvelupäällikkö Fanny Salolle, että minä kyllä autan, jos jotain tarvitsee ja voin asukkaana avuksi olla”, Petri hymyilee.

Fanny taas on toimittanut Petrin kotitaloon asukkaiden pyynnöstä esimerkiksi ruohonleikkuuvälineitä, kottikärryt, lumikolia ja lapioita yleiseen käyttöön.

”Sain Fannysta ihan mielettömät vibat heti! Hän ottaa aina koppia asioista, oli kyse sitten painuneesta aidasta tai pihatyövälineistä”, Petri sanoo.

Myös pihapiirin talomestarit saavat Petriltä erityiskiitosta: “Yhteistyö huollon kanssa on toiminut erittäin hyvin. Olemme tosi pätevän huoltotyöntekijän kanssa muun muassa lapioineet pihalta kiviä yhdessä.”

”SATOlla on erittäin mukavia ihmisiä töissä. Tuntuu, että he ovat oikeasti läsnä ja heillä on maalaisjärkeä ja ymmärrystä asioihin. Heidän kanssaan on tosi kiva touhuta!”