Anna kesätyön viedä
9.3.2016
SATO on mukana Vastuullinen kesäduuni 2016 -kampanjassa
SATO Oyj, Lehdistötiedote, 9.3.2016 klo 15.00
SATO on mukana Vastuullinen kesäduuni 2016 -kampanjassa tavoittaakseen kesätyön etsijöitä aiempia vuosia laajemmin tutustumaan asuntosijoitusalaan. Kampanja antaa SATOlle monipuoliset työvälineet nuorten perehdyttämiseen ja työnohjaamiseen. Se muistuttaa sekä meitä työnantajana että kesätyön tekijää myös perusasioiden tärkeydestä - työsopimuksesta, palkkauksesta ja työtodistuksesta.
Toimitusjohtaja Saku Sipola SATOsta:
- Kesätyön tarjoaminen on erinomainen tapa esittäytyä nuorelle, jolla ei todennäköisesti ole vielä varmuutta tulevasta ammatistaan. Haaveissamme on, että kesätyöntekijä löytää urakipinän kotien parista, etenkin kun hän saa vaikutteita työhönsä intohimoisesti suhtautuvista satolaisista.
Henkilöstöpäällikkö Anne-Marie Ruohonen SATOsta:
- Vastuullinen kesäduuni 2016 -kampanjan kautta haemme 18 vuotta täyttäneitä kiinteistötalouden, oikeustieteen, kauppatieteiden ja teknisen alan opiskelijoita, joilla on iloinen mieli ja oppimishalua. Tarjoamme hyväntuulisen, ammattitaitoisen ja niin ikään oppimishaluisen työyhteisön, kattavan perehdytyksen ja tuen työntekoon sekä tietenkin näköalapaikan asuntojen maailmaan.
- Aiempien vuosien tapaan tarjoamme lisäksi kesäisiä pihatöitä erityisesti SATOn taloissa asuville 16-18-vuotiaille. Näihin töihin järjestetään erillinen haku erikseen määritetyillä alueilla pääkaupunkiseudulla, Oulussa ja Tampereella.
Täytä kesätyöhakemus SATOlle viimeistään 31.3.
www.sato.fi/fi/sato-yrityksena/sato-tyonantajana
Muista merkitä hakemukseen tehtävänimikkeen kohdalle "Kesäduuni 2016"
Lue lisää Vastuullinen kesäduuni 2016 -kampanjasta: www.kesaduuni.org
Lisätietoja:
Saku Sipola, toimitusjohtaja, p. 0201 34 4001 ja 040 551 5953
Anne-Marie Ruohonen, henkilöstöpäällikkö, p. 0201 34 4246 ja 040 673 6445
SATO Oyj on yksi Suomen johtavista vuokranantajista. SATOn tavoitteena on tarjota kattavat vuokra-asumisen vaihtoehdot ja erinomainen asiakkuuskokemus. SATOn omistuksessa on yhteensä noin 23 600 vuokrattavaa asuntoa Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa ja Pietarissa.
Edistämme toiminnallamme kestävää kehitystä ja aloitteellisuutta sekä toimimme avoimessa vuorovaikutuksessa sidosryhmiemme kanssa lisäarvon tuottamiseksi. Toimimme pitkäjänteisesti ja kannattavasti. Kasvatamme asunto-omaisuuden arvoa investoinnein ja realisoinnein sekä korjaustoiminnalla.
SATO-konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli 323,4 miljoonaa euroa, liikevoitto 196,5 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 159,4 miljoonaa euroa. SATOn sijoitusomaisuuden arvo on noin 2,8 miljardia euroa.