Vuokra-asuntojen kysyntä käy nyt erityisen vilkkaana: ”Selkeä trendimuutos verrattuna viime vuoteen”
19.5.2026
Lämmin, aurinkoinen alkukevät ja epävarma taloustilanne ovat kiihdyttäneet vuokra-asuntojen kysynnän poikkeuksellisen vilkkaaksi. Sesonki alkoi tavallista aiemmin: SATOlla asuntonäytöillä kävi maaliskuussa 15 prosenttia enemmän ihmisiä kuin vuosi sitten. Vuokrasopimuksia solmittiin 6 prosenttia edellisvuotta enemmän.
Aikaisin alkanut kevät ja Suomen mittaushistorian lämpimin maaliskuu saivat uuden kodin etsijät joukolla liikkeelle.
”Kun valoisuus kasvaa ja lämpötila nousee, ihmiset aktivoituvat. Vuokra-asuntomarkkinassa se vaikuttaa suoraan kysyntään. Kevät ja kesä ovat tyypillisestikin vilkasta aikaa, mutta tänä vuonna sesonki alkoi poikkeuksellisen aikaisin maaliskuussa. Tavallisesti vilkastuminen alkaa huhti–toukokuussa”, sanoo SATOn myyntijohtaja Olli Tång.
SATOlla asuntonäyttöjä järjestettiin maaliskuussa yhteensä 1 400, joka on 15 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Vuokrasopimuksia solmittiin yhteensä 880 kappaletta, mikä on 6 prosenttia viime maaliskuuta enemmän. Myös huhtikuussa asuntojen kysyntä jatkui vilkkaana ja sopimusmäärät kasvoivat edellisvuodesta.
”Vielä on liian aikaista tehdä johtopäätöksiä asuntomarkkinan mahdollisesta avautumisesta, mutta näemme selkeän trendimuutoksen vuokra-asuntojen kysynnässä maaliskuun alusta alkaen”, Tång sanoo.
Taloustilanteen epävarmuus lisää vuokra-asumisen suosiota
Lämpimän kevään lisäksi yleinen taloustilanne vaikuttaa Tångin arvion mukaan tällä hetkellä vuokra-asuntojen kysyntään. Epävarmuus lisää vuokra-asumisen suosiota kaikissa tuloluokissa.
"Mitä enemmän ihmisten henkilökohtaiseen talouteen liittyy epävarmuutta, sitä paksumpana turvatyynynä vuokra-asuminen koetaan. Se on helppo valinta ja tuo hyvää ennustettavuutta kulupuolelle. Vuokra-asumiseen ei liity isoja kertaluonteisia kuluja, kuten varainsiirtoveroa tai suuria remonttikustannuksia. Asunnon vaihtaminen on tarvittaessa helppoa”, hän toteaa.
Myös kesästä odotetaan SATOlla vilkasta. Yhtiön sivustolla luotiin huhtikuussa vapautuvista asunnoista ilmoittavia hakuvahteja noin 6 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Tämä usein ennustaa kiihtyvää sesonkia.
Tyypillisesti heinä- ja elokuu ovat vuoden ruuhkaisimpia kuukausia asunnonvuokrausmarkkinoilla.
Datakeskukset vauhdittavat kysyntää
Asiakkaat ovat edelleen hyvin hintatietoisia ja seuraavat vuokra-asuntojen tarjontaa tarkasti. "He osaavat vaatia laatua hinnan vastineeksi ja ovat hyvin perillä erilaisista ’sisäänheittokampanjoista’, Tång toteaa.
Eniten kiinnostusta herättävät pienet ja keskikokoiset asunnot fiksulla pohjaratkaisulla hyvien palveluiden ja kulkuyhteyksien ääreltä. Keväällä ja kesällä kysytään myös muuta vuotta enemmän ulkotiloja: parveketta, terassia tai omaa pihaa.
”Merelliset kaupunginosat keräävät kesäisin paljon hakemuksia. Varsinkin asunnot, joissa on jonkinlainen vau-efekti, esimerkiksi merinäköala tai lasitettu parveke, kiinnostavat”, Tång kertoo.
Pääkaupunkiseudulla kysynnässä näkyvät tällä hetkellä myös lähistölle rakentuvat datakeskukset. ”Datakeskukset vetävät osaajia niin kotimaasta kuin ulkomailta, ja työntekijöille etsitään yleensä isompia asuntoja – kolmioita ja neliöitä. Tällaista ilmiötä ei vielä viime keväänä ollut nähtävissä”, Tång sanoo.
Lisätietoja:
Olli Tång, myyntijohtaja, p. 020 134 4071, etunimi.sukunimi@sato.fi
Mediatiedustelut:
Terhi Jokinen, viestinnän senior-asiantuntija, p. 020 134 4307, etunimi.sukunimi@sato.fi