SATOn somekanavien pelisäännöt

SATOn somekanavat on tarkoitettu ihan kaikille asumisesta ja kodeista kiinnostuneille, ja avoin jutustelu vaikeistakin asioista on meille tervetullutta ja tärkeää. Moderoimme keskusteluja kuitenkin jämäkästi ja etenkin kaikenlaista vihapuhetta kohtaan meillä on nollatoleranssi. Jos avaat sanaisen arkkusi kiukkuisena jotain tiettyä ihmisryhmää vastaan, on hyvin todennäköistä, että blokkaamme sinut. Jos taas olet meille kiukkuinen ja osaat sen sanallistaa voimasanoja käyttämättä, mielellämme tutkimme tapauksen ja olemme sinulle avuksi.

Kunnioita myös muita somekäyttäjiä postausten kommentteihin syntyvissä keskusteluissa. Juttukumppanin kuunteleminen ja omien mielipiteiden perusteleminen ilahduttavat meitä suuresti, kun taas huutelu, häirintä ja kaikenlainen loukkaava sanailu johtaa kommentin poistamiseen ja jatkuessaan käyttäjän blokkaamiseen.

Lopuksi on hyvä hoksata, että me satolaiset hoidamme ihmisten koteihin liittyviä asioita ja muun muassa tietoturvasyistä emme voi ihan kaikkia harmeja julkisesti selvitellä. Ethän siis kerro henkilötietojasi somessa. Jos asiasi vaatii henkilöllisyytesi todentamisen, ohjaamme sinut turvallisempiin asiakaspalvelukanaviin. Jos olet asukkaamme, kannustamme nappaamaan OmaSATOn käyttöön ja hoitamaan asioinnin sitä kautta – OmaSATOon kirjautuminen vastaa vahvaa tunnistautumista.

Jos tarvitset pikaisen vastauksen kysymykseesi, tarkista parhaat yhteydenottotavat:

Ota yhteyttä