Naapuri tutuksi: lennokkeja Soukassa
Jokaisen SATOn vuokrakodin oven takaa löytyy oma inspiroiva tarinansa. Pekka Engblomin rakkain harrastus löytyy kodin alakerrasta.
“Ukillani Heikillä oli perämoottori, joka oli koko ajan rikki. Purin ja kokosin sitä hänen kanssaan uudelleen ja uudelleen. Seitsemänvuotiaana tiesin, mikä vesipumppu on ja miten siipiratas korjataan.
Vuonna 1957 ukkini vei minut Helsingin Vanhankaupunginlahdelle katsomaan lennokkikilpailuja. Muistan, että ilmassa leijaili eetterin haju. Ostin kaupasta rakentelusarjan ja rakensin liidokkeja, joita lennätin Roihuvuoren pelloilla.
1960-luvulla tuli siimaohjattavia lennokkeja, jotka lensivät 30-metrisen siiman päässä. Rakensin sellaisen ja menin sorakuopille kokeilemaan. Pidin siimasta kiinni, kun kone ampaisi ilmaan ja katselin, miten se lensi pääni yli ja törmäsi maahan.
Se oli viimeinen siimakoneeni, muttei todellakaan viimeinen lennokki, joka meni heti rikki.
Lennokki pois kodin keittiöstä
Ensimmäisen radio-ohjattavan lennokkini sain vuonna 1985. Curaren siipienväli oli kaksi metriä. Kun vein sen yksiööni, tyttöystäväni sanoi, että löytyisiköhän tälle harrastukselle jokin muu paikka.
Kotinurkillani Espoon Soukassa pyöri paljon nuorta porukkaa, jolla ei ollut tekemistä. Keksin muutaman tuttuni kanssa perustaa kerhon, jossa lapsilla ja nuorilla olisi järkevää ja kiinnostavaa tekemistä. Niin syntyi Soukan lennokkikerho.
Kun tutun isännöitsijän kautta löytyi kerholle tilatkin, seurustelu jatkui ja tyttöystävästä tuli vaimo.
Muistan kun lähdin ensimmäistä kertaa Curaren kanssa kentälle. Siellä oli kokeneita harrastajia, jotka sanoivat, että harjoittele hyvä mies ainakin kolme vuotta muilla koneilla ennen kuin tuon hajotat.
Hienointa on hallinnan tunne
Rakensin muutamassa viikossa balsarunkoisen harjoituskoneen, jossa oli neljän kuution polttomoottori. Menin Kivenlahden lennokkikerhon kentälle, lähetin koneen ilmaan ja katsoin, kun se tuli rytinällä alas.
Niinpä korjasin ja rakensin koneen aina uudelleen. Keitimme vaimoni kanssa kahvit, otimme kaksi konetta auton perään ja suuntasimme kentälle. Kun olin hajottanut ensimmäisen koneen, joimme kahvit termospullosta ja sitten yritin toisen koneen kanssa.
Yhdellä kerralla kokeneempi lennättäjä tuli kysymään, että onko ongelmia. Hän näytti, miten koneen saa laskeutumaan ehjänä. Silloin sen vihdoin tajusin.
Edelleen hienointa lennättämisessä on se hetki, kun tuntee hallitsevansa konetta.
Kerhohuone SATOn talossa
Yhden kauko-ohjattavan lennokin tekemiseen saa menemään muutamasta sadasta tunnista kahteen tuhanteen tuntiin. Joku joskus laski, että aikaa voi mennä yhtä paljon kuin omakotitalon rakentamiseen.
Kerhomme tilat ovat edelleen samassa SATOn talossa kuin 1980-luvulla. Nykyään meillä on toisessa SATOn talossa toinenkin kerhohuone, johon mahtuu vielä enemmän rakentajia.
Minulla on lyhyt matka kerhotiloihin: muutin alkuperäisen tilan päällä olevaan asuntoon 80-luvulla, kun teimme kerholla pienoismalleja Talvisota-elokuvaan. Ajattelin, ettei siinä melussa olisi kukaan muu voinut asua, kun sahattiin neljää pommikonetta kuntoon.
Vähän aikaa sitten löysin kerholta 30 vuotta vanhan rakennussarjan, jossa oli yhtä vanha moottori. Laitoin viestin moottorin valmistajalle Englantiin, että tällainen löytyi. Sieltä tuli vastaus, että heitä pois, ei varmasti toimi. Pari viikkoa moottoria kerholla elvytettiin. Kun lennokki nousi ensi kertaa ilmaan, lähetin kuvan Englantiin.
Nykyään omistan muutamia koneita. Jos jokaisen laskee, mihin enää tarvitsee sitä, joka parhaillaan on tilauksessa.”
Etsitkö vuokrakotia, joka sopii omaan harrastukseesi ja elämääsi? Löydä täydellinen koti täältä.
Haluatko tutustua lähemmin Soukkaan? Aloita löytöretkesi tästä.