Toimi näin, jos liukastut pihalla tai porraskäytävässä

Huonosti hiekoitettu pihatie, rutussa oleva porraskäytävämatto, roskapussista valunut oliiviöljy jätehuoneen lattialla. Kotitalon yhteisissä tiloissa kaatumiselle voi olla monta syytä, mutta kuka vastaa mistäkin ja miten kannattaa toimia, jos liukastuminen vie sairaalaan asti?

Liukastuminen on monella tapaa kamala juttu. Hallinnan menettämisen tunne, kipu, hätääntyminen ja kiukku tunkevat tunteina toistensa päälle. Ja jos kaatumisen seurauksena saa jalkaansa tai käteensä tohtorissa kipsin tai joutuu leikkaukseen, nousee mieleen kysymys: Kuka tämän korvaa?

Suomen suurimpiin vuokranantajiin kuuluvan SATOn lakimies Panu Koskimäki kertoo, että kiinteistön omistaja on vastuussa talon ja pihojen kunnossapidosta ja siitä, että ne ovat käyttäjilleen turvallisia.

”Kunnossapidon tasoa on määritelty laissa kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta. Laissa määriteltyä kunnossapidon tasoa edellytetään myös yksityisten talojen piha-alueilla ja kulkuväylillä”, Panu kertoo ja lisää: ”SATO on korvausvastuussa myös vaikkapa kotitalonsa yhteisissä tiloissa tapahtuneesta kaatumisesta aiheutuneista vahingoista, jos se on toiminut kunnossapitovastuunsa suhteen huolimattomasti.”

Kulkuväyliä huolletaan, aurataan ja hiekoitetaan

SATOssa kunnossapitovastuu otetaan vakavasti. Kokonaan omistamiemme talojen huoltosopimukset on mietitty tarkkaan ja kumppanina toimivat huoltoyhtiöt ja siivouspalvelut toimivat etukäteen sovittujen ohjeiden mukaan.

Esimerkiksi liukkauden torjuntaa tehdään aamuisin ennen kahdeksaa, jotta töihin tai koiran kanssa ulos lähtevien ei tarvitse tasapainotella aamuhämärissä. Lisäksi hiekoitusta tehdään päivän mittaan tarvittaessa.

SATOn taloissa tiesuolan tai muiden kemikaalien käyttäminen liukkauden torjunnassa on kielletty.

Kulkuväylien kunnossapitoon sisältyy myös auraaminen ja pihateiden pintojen ja niitä reunustavan kasviston hoitaminen. Lisäksi syksyisin lehdet haravoidaan pihoilta lokakuun loppuun mennessä ja keväisin hiekoitussora putsataan pois ennen toukokuun alkua.

Luminen kerrostalon piha ja hiekoitettu pihatie Etelä-Suomessa.
Valtteri-myrskyn jälkeen talvella 2022 riitti lumitöitä. Talon omistajalla on velvollisuus huolehtia kulkuväylistä, mutta muualla piha-alueella liukastumisesta on useimmiten vastuussa kulkija itse.

SATOkodissa asuva voi ilmoittaa havaitsemistaan puutteista huoltoon esimerkiksi OmaSATOn kautta. Panu painottaakin, että heti kaatumisen jälkeen kannattaa ottaa yhteyttä tai pyytää esimerkiksi paikalle sattunutta naapuria soittamaan talon piha-alueiden kunnossapidosta vastaavaan huoltoyhtiöön: ”Huolto pääsee näin varmistamaan, ettei muille käy haaveria samassa paikassa”.

Korostettu huolellisuusvelvoite ja tapauskohtainen arviointi

”Meillä on kiinteistönomistajana niin kutsuttu korostettu huolellisuusvelvoite”, Panu tarkentaa. Käytännössä se tarkoittaa, että vähäisempikin huolimattomuus voi johtaa korvausvelvollisuuteen.

”Samalla jokainen tapaus arvioidaan erikseen”, hän jatkaa: ”Korvausvastuuseen voivat vaikuttaa vaikkapa todella poikkeukselliset sääolosuhteet, vahingonkärsijän oma toiminta - muun muassa alkoholin osuus tapahtuneeseen - ja tapahtuman kellonaika ja paikka."

"Esimerkiksi mattotelineen ympäristön talvikunnossapitoa yöaikaan ei pidetä kriittisenä”.

Samalla, kun talon omistajaa edellytetään pitämään hyvää huolta kulkuväylistä, kiinteistöllä kulkevan tulee varautua itsekin pihateiden liukkauteen muun muassa sopivia kenkiä käyttämällä. On hyvä myös muistaa, että muualla kuin kulkuväylillä tapahtuneesta kaatumisesta kiinteistön omistaja ei useimmiten ole vastuussa.

Kiinnostelisiko hyvin hiekoitettu pihatie? Selaile vapautuvia vuokra-asuntoja ›

Vakuutus korvaa

”Kun vahinko on tapahtunut ja olet päässyt jaloillesi, seuraavaksi kannattaa tutkia vakuutusasiat”, Panu kehottaa ja toteaa: ”Jos sinulla on oma tapaturmavakuutus, tee tapahtuneesta ilmoitus vakuutusyhtiöösi, joka puolestaan perii mahdollisen korvauksen kiinteistön omistajalta”. Työterveyshuollossa tämä pyörä pyörähtää usein ihan itsekseen, kun henkilöstöhallinto ottaa asian hoitaakseen.

Jos sinulla ei ole vakuutusta, etkä ole työterveyshuollon piirissä, voit hakea korvausta suoraan kiinteistön omistajalta. Esimerkiksi SATOlla on kiinteistövakuutus, josta voidaan hakea vahingonkärsijälle aiheutuneita isompia henkilö- ja esinevahinkoja sekä mahdollisia ansionmenetyksiä.

Sisätiloja siivotaan säännöllisesti

Liukastuminen ja kaatuminen voi sattua myös sisätiloissa. Siksi SATOn taloissa pidetään yhteisten tilojen siisteydestä huolta ja noudatetaan pelastuslain määräystä pitää käytävät tyhjinä. Ulkoiluvälineille ja lastenvaunuille on omat tilansa ja esimerkiksi omaa ovimattoa ei saa kotioven porraskäytävän puolelle laittaa.

Värikäs porraskäytävä SATOn talossa Kalasatamassa
Sisääntuloaulojen lattiat siistitään SATOn taloissa vähintään kolme kertaa viikossa, mutta joissain taloissa lattiaa pitää pyyhkiä useamminkin.

Siivouksen kanssa on sovittu, että SATOn kotitalojen porrashuoneet ja sisääntuloaulat pyyhitään kaksi kertaa viikossa kostealla ja kerran viikossa nihkeällä. Nihkeäpyyhinnän jälkeen lattiapinnat ovat lähes kuivat, eikä kosteapyyhintäkään jätä niitä läpimäriksi. Pesutupien, kuivaushuoneiden, saunojen ja pukuhuoneiden lattiat pyyhitään kerran viikossa, ja sen lisäksi em. tilojen laattalattiat pestään harjalla tehokkaammin kerran kuukaudessa.

Voit itse vaikuttaa yhteisten tilojen turvallisuuteen esimerkiksi suoristamalla ruttuun menneen rappukäytävän maton, ilmoittamalla huomaamistasi mahdollisista vaaran paikoista SATOon ja huuhtelemalla saunan pesuhuoneen lattian saippuajäämistä oman vuorosi päätteeksi.