Mahtavat työkaverit saavat viihtymään vuosikymmenestä toiseen

Myyntiassistentti Birgitta Mellanen on työskennellyt SATOssa puolet 80-vuotisen SATOn historiasta. 40 vuoden uran aikana työtehtävät ovat muuttuneet moneen kertaa, mutta paras juttu kulkee aina mukana: mahtavat työkaverit.

”En tiennyt SATOsta mitään, kun sain työkkärin kautta tarjouksen oppisopimuspaikasta vuonna 1979. Tai silloisen logon kyllä tunnistin, sillä se oli mukana kaikissa ristikoissa siihen aikaan”, Birgitta nauraa.

Birgitta on ehtinyt SATO-uransa aikana nähdä muutoksen asuntojen rakennuttajasta yhdeksi Suomen suurimmista vuokranantajista.

”Nimikkeeni ja työtehtäväni ovat vaihtuneet moneen kertaan. Ensimmäisenä vuonna taitoin rakennuspiirustuksia ja tein kaikenlaisia konttorihommia. Sitten oppisopimusvuoden päätyttyä sain vakituisen paikan ja ryhdyin myymään asuntoja”, Birgitta summaa ensimmäisiä vuosiaan SATOssa.

Excel ja työkaverit saavat hymyn huulille

Uralle on osunut luonnollisesti myös siirtyminen tietokoneiden käyttöön 1980-luvun puolivälissä.

”Minusta oli aivan ihanaa siirtyä käyttämään tietokoneita! Opetin monia työkavereitakin käyttämään koneita, sillä olin silloin nuorimpia toimistolla”, Birgitta hymyilee.

”Olen henkeen ja vereen excel-ihminen, on mahtavaa laittaa asiat järjestykseen.”

Birgitan työpaikka on aina sijainnut kaupungin ytimessä. Tässä kuvassa ollaan kulman takana nykyisestä SATOn Kaivokadun toimipisteestä.

Tällä hetkellä Birgitan työnkuvaan kuuluu muun muassa asuntohakemusten ja vuokrasopimusten tekemistä asiakkaiden kanssa, nettisivujen päivittämistä, avaintenhallintaa ja toimiston sisäisten asioiden hoitamista. Aivan tuoreimpana juttuna on digimyyntiin perehtyminen.

”Minulle on tärkeää, että työtehtävät ovat vaihtuneet vuosien aikana. On tosi hyvä, että kehitystä tapahtuu niin yrityksessä kuin omassa tehtävänkuvassakin”, Birgitta sanoo.

”Kaikista tärkeintä on kuitenkin ihmiset. Meillä on töissä mahtavia tyyppejä, joiden ansiosta olen viihtynyt SATOssa näin pitkään.”

Elämäntyylin muutokset näkyvät asunnon etsinnässä

SATOn siirtyminen asuntojen rakennuttajasta asuntosijoittajaksi 1990-luvun alussa kasvatti kysyntää ja asiakkaiden määrää selvästi. Birgitan SATO-uralla tämä merkitsi paljon uutta opeteltavaa, kun työpöydälle siirtyivät vuokra-asunnot, osaomistusasunnot ja asumisoikeusasunnot.

Lue lisää 80-vuotiaan SATOn vaiheista »

Tämän jälkeen suurimmat muutokset työssä ovat Birgitan mielestä tapahtuneet viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Aiempaa kiireisempi elämäntyyli näkyy niin työn tekemisen tavoissa kuin asiakkaiden tarpeissa.

”Vuokra-asuntojen kysyntä on kasvanut huimasti. Aiemmin oli paljon tärkeämpää ostaa omistusasunto.”

Omistusmuodon lisäksi myös asunnon hakijoiden toiveet ja tarpeet asunnoilta ovat muuttuneet.

”Ennen koti oli ehkä siinä mielessä merkittävämpi paikka, sillä siellä vietettiin enemmän aikaa. Koronapandemiaa lukuun ottamatta moni on nykyään paljon enemmän matkoilla ja muutenkin menossa”, Birgitta pohtii, ”Monelle asunnon sijainti on kaiken a ja o”.

”Aina on kuitenkin ihmisiä, joille koti on ehdottoman tärkeä, ja kodista halutaan kaikin puolin mahdollisimman mieluisa.”

Järjestyksestä nauttivana ihmisenä Birgitta itse tykkää pitää kodin siistinä ja tavarat järjestyksessä. Nyt oma koti on myös paikka etätöille, joista pitkän linjan satolainen on nauttinut paljon. Vapaa-ajalla villakoira Siiri ja oma kesämökki kuuluvat elämän tärkeimpiin juttuihin.

Tutustu vielä yhteen satolaiseen, lakimies Annaan | Kuvassa Annaa naurattaa

Uusia SATOkoteja valmistuu paljon. Katso tällä hetkellä vapaana olevat vuonna 2020 valmistuneet vuokra-asunnot »