Vaatteiden kierrätys helpoksi – tekstiilikeräys oman talosi pihalle?

Julkaistu

12/21/2022

Kirjoittaja

Jaakko Soudunsaari

Kuvat

Emmi Kaukelin

Kulutamme jopa 13-18 kiloa tekstiilejä vuodessa ja vain 20 % niistä päätyy lopulta kierrätykseen. Jotta kierrätysintoa saataisiin kasvatettua, SATO testasi Helsingin Itäkeskuksen Kauppakartanonkadulla vaatekeräyspistettä. Tutustu kokeilun tuloksiin ja lue vinkit vaatteiden kierrätykseen.

"Pienillä muutoksilla voidaan edistää parempaa maailmaa", visioi vuokranantaja SATOn palvelupäällikkö Ari Suhonen. Esimerkki pienestä, mutta merkittävästä muutoksesta on käyttöikänsä päähän tulleiden vaatteiden kierrätysmahdollisuuksien parantaminen.

Nykyisellään sekajätteeseen päätyy miljoonia kiloja vaatteita ja tekstiilejä, joiden kierrättäminen vähentäisi tarvetta tuottaa uusia raaka-aineita.

Iso osa kierrätyskelpoisista vaatteista päätyy väärään paikkaan, koska vaatteiden kierrätys vaatii ylimääräistä vaivannäköä. Vaatteiden keräyspisteitä on lähinnä isoissa kaupungeissa ja niissäkin harvakseltaan. Mutta mitä jos vaatteet voisi kierrättää samassa paikassa kuin muutkin jätteet?

Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevassa SATOn Kauppakartanonkatu 17 -talossa otettiin käyttöön oma keräyssäiliö vaatteille ja tekstiileille.

”Halusin tuoda vaatekeräyksen lähelle asukkaitamme, koska se on mielestäni hyvää palvelua ja vastuullista toimintaa. Asukkaiden ei tarvitse erikseen lähteä etsimään keräyspistettä”, Ari taustoittaa.

Miten vaatteiden kierrätys käytännössä toimii?

Heinäkuussa 2022 Kauppakartanonkadun jätepisteen yhteyteen tuotiin SATOn yhteistyökumppanin Reccin metallinen keräyssäiliö, jonne asukkaat voivat jättää tarpeettomat mutta käyttöön vielä kelpaavat vaatteensa ja tekstiilinsä. Recci vastaa keräysastian tyhjentämisestä ja tekstiilien jatkokäsittelystä.

”Nice and easy”, Ari tiivistää.

Yhteistyökumppanin valinta on olennainen osa vastuullista vaatekeräystä, jotta asukkaiden ei tarvitse murehtia kierrätyksen eettisyyttä. Historiassa kun on huonojakin kokemuksia länsimaihin kelpaamattomien tekstiilien aiheuttamista negatiivisista ympäristö- ja talousvaikutuksista kolmansissa maissa.

”On ollut tärkeää pohtia poisheitettävien tekstiilien ilmastovaikutusten lisäksi itse vaatekeräyksen eettisyyttä, ja keräyksen vaikutuksia ympäristöön ja ihmisiin. Kumppanin valinnassa ja yhteistyön käynnistämisessä teimme selvityksen keräys- ja käsittelyketjusta”, taustoittaa SATOn vastuullisuuspäällikkö Susanna Kari González.

Vaatteiden kierrätys – kokeilusta laajempaan käyttöön

Kauppakartanonkadun kierrätyskokeilun tulokset ovat ilahduttaneet sekä SATOa että Recciä, joten kokeilu saa jatkoa. Pikkuhiljaa keräyspistekokeilu laajenee muihinkin SATOn koteihin. Kannattaakin pitää silmällä talosi tiedotteita.

Myös lainsäätäjät ohjaavat vaatekeräyksen edistämistä, sillä vaatekeräys tulee kunnille pakolliseksi vuonna 2025. SATOlla haluttiin kuitenkin olla etujoukoissa edistämässä vaatekierrätystä.

”Yksi vastuullisuusohjelmamme teemoista on kestävä asuminen. Tekstiilikeräys taloilla on yksi tapa mahdollistaa asukkaillemme kestävät valinnat arjessa”, Susanna täydentää

Kestävän vaatekierrätyksen muistilista

Kestävämpi kulutus alkaa jo vaatteiden ostovaiheesta. Ostaessa kannattaa suosia laadukkaita tekstiilejä, jotka kestävät kulutusta, ja ostaa uusia vaatteita vain oikeaan tarpeeseen. Rakkaan, mutta vaurioituneen vaatteen korjaaminen puolestaan antaa vaatteelle uuden elämän.

1. Myy tai lahjoita käyttökelpoiset vaatteet ja tekstiilit eteenpäin, esimerkiksi kirpputorille tai keräyspisteisiin.

2. Jos vaate ei ole enää käyttökelpoinen, jätä se ensisijaisesti poistotekstiilien vastaanottopisteeseen. Lähimmän Recci-kierrätyspisteen löydät täältä.

3. Myös huonokuntoiset lakanat, pyyhkeet ja pöytäliinat voit laittaa poistotekstiileihin.

4. Pakkaa kierrätettävät vaatteet ja tekstiilit muovipusseihin, jotta ne eivät pääse kastumaan tai sotkeutumaan

5. Lajittele kengät, laukut, vyöt, sukat, alusvaatteet, tyynyt, peitot ja pehmolelut sekajätteeseen.

6. Myös homeiset, märät ja öljyiset tekstiilit kuuluvat sekajätteeseen. Pakkaa ne kuitenkin ne erikseen mahdollisista puhtaista tekstiileist.