SATO korostaa vastuullista liiketoimintaa uudistamalla liiketapaohjeensa

Jan 3, 2017

 SATO Oyj, Lehdistötiedote, 3.1.2017 klo 12.45

Image

SATOn tavoitteena on pitkäjänteinen kannattava liiketoiminta, joka perustuu eettiseen ja vastuulliseen toimintatapaan talouteen, ihmisiin, yhteiskuntaan ja ympäristöön liittyvissä asioissa. Yritys haluaa korostaa vastuullisuutta yhä voimakkaammin ja on uudistanut liiketapaohjeensa tukemaan tavoitetta.

- Vastuullisuus on enemmän kuin tämän päivän trendi. Sen tulee olla luonteva osa liiketoimintaa, toteaa SATOn toimitusjohtaja Saku Sipola. - Olemme uudistaneet liiketapaohjeemme yhdessä henkilöstön kanssa, mikä osaltaan jo kertoo sitoutumisestamme vastuullisuuteen. - Lakien noudattaminen sekä vastuullinen ja eettinen toimintatapa ovat liiketoimintamme ja menestyksemme kulmakiviä, Sipola jatkaa.

Liiketapaohjeen myötä SATO päivitti linjauksensa muun muassa kohtuullisesta vieraanvaraisuudesta. Jatkossa yritys tai sen työntekijät eivät vastaanota esimerkiksi merkkipäivä- tai joululahjoja.

- Omat joululahjavaramme ohjaamme hyväntekeväisyyteen myös jatkossa. Nyt jouluna teimme rahalahjoituksen Vailla vakinaista asuntoa ry:lle, Sipola kertoo.

Liiketapaohje yhdessä SATOn arvojen ja johtamiskulttuurin kanssa muodostavat kehyksen yhtiön toimintatavalle. Ohjeesta löytyvät linjaukset liittyvät mm. raportointiin, kilpailuun, sidosryhmätoimintaan, ympäristöön, yksityisyyteen ja SATOn Asiakas ensin -periaatteen noudattamiseen.

Raportoi väärinkäytöksistä -kanava edesauttaa avoimuutta

- Arvostamme avoimuutta ja rehellisyyttä, Sipola sanoo. - Haluamme tietää, jos toiminnassamme on alueita, jotka eivät ole linjassa liiketapaohjeemme kanssa. Sitä varten olemme avanneet Raportoi väärinkäytöksistä -kanavan.

Sato.fi:hin avattu kanava antaa sidosryhmille ja henkilöstölle mahdollisuuden ilmoittaa nimettömästi sellaisista asioista, jotka eivät ilmoittajan mielestä noudata SATOn arvoja, liiketapaohjetta tai käytäntöjä.

Liiketapaohjeen ja Raportoi väärinkäytöksistä -kanavan löydät sato.fi:stä: www.sato.fi/liiketapaohje

Lisätietoja:

SATO Oyj
Toimitusjohtaja Saku Sipola, p. 0201 34 4001 tai 040 551 5953

www.sato.fi

SATO Oyj on yksi Suomen johtavista vuokranantajista. SATOn tavoitteena on tarjota kattavat vuokra-asumisen vaihtoehdot ja erinomainen asiakkuuskokemus. SATOn omistuksessa oli Q3/2016 lopussa yhteensä noin
25 700 vuokrattavaa asuntoa Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa ja Pietarissa.

Edistämme toiminnallamme kestävää kehitystä ja aloitteellisuutta sekä toimimme avoimessa vuorovaikutuksessa sidosryhmiemme kanssa lisäarvon tuottamiseksi. Toimimme pitkäjänteisesti ja kannattavasti. Kasvatamme asunto-omaisuuden arvoa investoinnein ja realisoinnein sekä korjaustoiminnalla.

SATO-konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli 323,4 miljoonaa euroa, liikevoitto 196,5 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 159,4 miljoonaa euroa. SATOn sijoitusomaisuuden arvo on noin 3,3 miljardia euroa (Q3/2016).