Vaivatonta arkea perinteikkäässä Oulunkylässä

Vuokra-asuntoja junamatkan päässä keskustasta

Keskuspuiston itäpuolella Pohjois-Helsingissä sijaitseva Oulunkylä on rakastettu lähiö, jonka muodostavat Maunulan, Maunulanpuiston, Metsälän, Patolan, Pirkkolan, Veräjälaakson ja Veräjämäen alueet. Kasvavaan kaupunginosaan valmistuu jatkuvasti lisää asuntoja ja palveluita – myös uusia vastuullisia SATOkoteja.

Oulunkylällä eli stadilaisittain Ogelilla on aina ollut oma vahva identiteetti, sillä sen tarina ulottuu kauas historiaan: alueella on ollut asutusta jo vuosisatojen ajan, ja ehtipä Oulunkylä, alkuperäiseltä nimeltään Åggelby, olla 1900-alkupuolella itsenäinen kuntakin. Oulunkyläläiset viihtyvät kylämäisessä yhteisössään usein niin hyvin, etteivät sinne muutettuaan muualle kaipaa. Ja ihmekös tuo, sillä sympaattisessa ja vehreässä kaupunginosassa kaikki arjen palvelut ovat lähellä ja julkinen liikenne kuljettaa sujuvasti moneen suuntaan.

Oman kylän ostari ja muita palveluita

Päivittäispalveluiden perässä ei Oulunkylässä tarvitse lähteä kotikulmia kauemmaksi, sillä kaikki tarpeellinen löytyy usein kävelymatkan päästä. Oulunkylän juna-aseman kupeessa sijaitsevassa liikekeskus Ogelissa hoidat muun muassa ruokaostokset, asioit apteekissa, noudat postipaketteja tai pistäydyt lounaalla. Päivittäispalveluiden lisäksi ostarilla on muutamia erikoisliikkeitä, kuten lankakauppa Lankamaailma ja Kierrätyskeskuksen myymälä. Ogelin naapurissa sijaitsee Oulunkylän kirjasto sekä terveysasema, ja päiväkodit sekä koulut ensimmäisestä luokasta lukioon ovat nekin aivan lähellä.

Raide-Jokeri täydentää loistavia kulkuyhteyksiä

Junaradan varrella sijaitsevan Oulunkylän liikenneyhteydet ovat vertaansa vailla, ja sieltä onkin helppo kulkea moneen suuntaan myös ilman autoa. Juna vie Helsingin keskustaan alle 10 minuutissa, ja matka Helsinki-Vantaan lentoasemallekin kestää vain 20 minuuttia. Kuutisen kilometrin matka keskustaan sujuu stadin erinomaisia kevyen liikenteen väyliä pitkin myös polkupyörällä.

Hyvät kulkuyhteydet paranivat entisestään, kun Oulunkylän kautta kulkeva pikaraitiolinja Raide-Jokeri aloitti matkustajaliikenteen Itäkeskuksesta Espoon Keilaniemeen.

Monipuoliset ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet

Ogeli on oikea kuntoliikkujan paratiisi, sillä alueella sijaitsee peräti kaksi suosittua liikuntapuistoa. Oulunkylän liikuntapuistossa pääset harrastamaan monipuolisesti palloilulajeja, kuten jalkapalloa, koripalloa tai jääkiekkoa. Jäähallin lisäksi alueella ylläpidetään talvisin suurta tekojääkenttää. Liikuntapuistossa on myös yleisurheilukenttä, kuntosali sekä sisäliikuntatiloja, joissa järjestetään ohjattua liikuntaa. Jos suksilla sivakointi tai rintauintitekniikan opettelu on enemmän sinun juttusi, nokka kannattaa suunnata kohti suosittua Pirkkolan liikuntapuistoa, josta löytyvät valaistut hiihtoladut sekä uimahalli.

Ulkoilun ystävä ihastuu naapuruston lukuisiin viheralueisiin ja puistoihin, jotka tarjoavat upeat puitteet ulkoiluun. Kurvaa vaikka juoksulenkillä ihailemaan Oulunkylän siirtolapuutarhan kukkaloistoa ja seesteistä tunnelmaa tai reippaile karvakaverisi kanssa vehreän Taiteilijanpuiston koira-aitaukseen. Kesäisin ulkoilmasta voi nauttia lenkkipolkujen lisäksi kauniilla Pikkukosken uimarannalla.

Uuteen SATOkotiin?

Haluatko olla kotisi ensimmäinen asukas? Haaveiletko raikkaista pintamateriaaleista ja ajattomasta ilmeestä? Tutustu uusiin ja uudistettuihin vuokra-asuntoihimme.

Katso vapaat kodit

(Ruoka)kulttuuria ja kohtaamispaikkoja

Tiesitkö, että Helsingin parhaaksi pizzeriaksikin valitun Capperin tarina alkoi Oulunkylästä? Viihtyisä lähiöravintola on hurmannut oulunkyläläiset aidolla napolilaisella pizzallaan, ja moni matkaa tänne herkuttelemaan myös kauempaa. Paikasta onkin muutamassa vuodessa tullut niin suosittu, että pöytävaraus kannattaa tehdä ennakkoon.

Myös Oulunkylän Seurahuoneen kahvilasta saa murua rinnan alle, mutta viehättävässä puuhuvilassa sijaitseva asukastalo on lisäksi oivallinen paikka naapureiden tapaamiseen ja monenlaiseen harrastamiseen. Täällä voit nauttia livekeikoista, päästää luovuutesi valloilleen taidepiirissä tai kokeilla vaikkapa rauhoittavaa kundaliinijoogaa.

Tutustu Oulunkylän Seurahuoneen tapahtumatarjontaan

Uusia vuokrakoteja vastuullisuutta arvostaville

Jokiniementielle valmistui SATOkoteja kesällä 2023. Talossa on yhteensä 222 vuokra-asuntoa, kompakteista yksiöistä suurempiin perheasuntoihin.

Kodit sopivat erityisen hyvin vastuullista elämäntapaa arvostavalle, sillä keskeinen sijainti lähellä juna-asemaa mahdollistaa kulkemisen töihin, kouluun tai harrastuksiin myös ilman omaa autoa. Asunnot lämpiävät ekologisesti maalämmöllä, ja lisäksi taloon tulee uusiutuvaa energiaa tuottava aurinkovoimala. Talo on käytönaikaisesti hiilineutraali, kun maalämmön lisäksi käytetään uusiutuvaa sähköä.

Lue lisää Jokiniementie SATOkodeista

Miksi SATO?

Meidän asuntomme on sinun kotisi kaikissa elämäntilanteissa ja asuminen on vaivatonta. Huolehdimme kodistasi vuosikymmenten kokemuksella ja kehitämme uusia palveluja iloksesi. Meiltä ja kumppaneiltamme saat myös mainiot asiakasedut.

Lue lisää

Löydä unelmiesi koti Oulunkylästä